Essoten alueella yksi uusi koronavirustartunta torstain jälkeen – Alueella yhteensä 29 sairastunutta

Myös uuden tautitapauksen tartuntaketju on saatu selvitettyä. Mikkelissä koronavirustapauksia on yhteensä 20.

Jaakko Avikainen

Perjantain tietojen mukaan Essoten alueella on 29 koronaviruksen takia sairastunutta. Arkistokuva Mikkelin keskussairaalasta.
Perjantain tietojen mukaan Essoten alueella on 29 koronaviruksen takia sairastunutta. Arkistokuva Mikkelin keskussairaalasta.

Koronaviruksen takia sairastuneiden määrä kasvoi Essoten alueella yhdellä torstain jälkeen. Perjantaiaamun tietojen mukaan tartunnan on siis saanut alueella yhteensä 29 henkilöä.

Essote kertoo tiedotteessaan, että myös uusimman tautitapauksen tartuntaketju on saatu selvitettyä.

– Meillä on rauhallinen tilanne, mutta epidemia voi jatkua pitkään ja tilanne voi vielä huonontua. Tässä vaiheessa haluan kiittää eteläsavolaisia. Ohjeita on noudatettu tiukasti ja nyt on erityisen tärkeää jatkaa samaan malliin, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL alkoi perjantaina julkaista tietoja koronavirustartunnoista kunnittain. Kunnista ei kerrota tietoja, jos tapauksia on 0–4. Etelä-Savossa Mikkelissä on 20 tapausta, muista kunnista ei tietoja löydy.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Suomessa 20 ihmistä. Sairaalahoidossa on 180 potilasta, joista tehohoidossa 72.

Kuolleista 13 on Helsingin yliopistollisen sairaalan ja 5 Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueelta. Oulun yliopistollisen sairaalan ja Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueilla on kummassakin kuollut virukseen yksi ihminen.

Testattuja näytteitä on nyt 26 500 ja laboratoriovarmistettuja tapauksia 1 615. Tautitapauksia on eniten 50–59-vuotiaiden ikäryhmässä. Sairastuneista noin 51 prosenttia on miehiä ja 49 prosenttia naisia.

Juttuun päivitetty kello 16 THL:n tuoreet tiedot ja tieto kuntakohtaisista koronavirustartunnoista.