Mikkelin uuden keskusarkiston seinien sisälle mahtuu 70 kilometriä hyllyjä

Mikkelin Kalevankankaalle valmistuva Kansallisarkiston keskusarkisto on ulkoa katsottuna lähes valmis. Sisällä tehdään kuitenkin loppuvuoden aikana projektin oleellisin työ, nostetaan hyllyt pystyyn.

Jaakko Avikainen

Kalevankankaalle rakennettu keskusarkisto on ulkotöiltään valmis.

Mikkelin Kalevankankaalle valmistuva Kansallisarkiston keskusarkisto on ulkoa katsottuna lähes valmis. Sisällä tehdään kuitenkin loppuvuoden aikana projektin oleellisin työ, nostetaan hyllyt pystyyn.
Se on vaativa urakka. Keskusarkistoon tulee tilaa noin 70 000 hyllymetriä. Arkistotila jakautuu kahdeksaan makasiiniin, jotka täyttyvät harmaista metallihyllyistä. Hyllyt ovat sähkökäyttöisiä, tietokoneohjattuja siirtohyllyjä. Ritilävälipohja jakaa makasiinit kahteen kerrokseen.
Arkistomakasiinien lisäksi rakennuksessa on tilat tutkijoille sekä digitoijille. Osa tiloista odottelee
loppusiivottuina käyttäjiä, osassa aloitellaan hyllykiskojen asentamista. Valmista on rakennuttajan osalta vuoden lopussa.

Projekti valmistuu aikataulussa ja pysyy budjetissa, tähdentää Olli Tirkkonen rakennustöiden projektijohdosta vastaavasta Suomen Controlteam Oy:sta. Kustannusarvio on yli 16 miljoonaa euroa.
Rakennusvaiheessa hanke on työllistänyt enimmillään 30 henkilöä. Työt on jaettu pienempiin osaurakoihin, mikä Tirkkosen mukaan on satanut maakunnan laariin.
— Yli 90 prosenttia urakoista on tehty eteläsavolaisin voimin. Osaurakoinnin kautta hankkeesta ovat päässeet osallisiksi myös pienet ja keskisuuret yritykset.
Rakennuttaja, valtion työympäristö- ja toimitila-asiantuntija Senaatti-kiinteistöt luovuttaa rakennuksen Kansallisarkistolle 1. 2. 2018. Sen jälkeen alkaa arkistoaineistojen siirtäminen Mikkeliin.
Aineistoja tulee ensin Helsingistä ja Hämeenlinnasta, myöhemmin myös muista Kansallisarkiston toimipaikoista. Arkistomateriaalia ajetaan Mikkeliin koko ensi kevät.
— Olemme laskeneet, että helmikuun ja toukokuun välillä Helsingin ja Mikkelin väliä pitää ajaa kolme kuorma-autoa päivässä, jotta aikataulussa pysytään, kertoo suunnittelujohtaja Jorma Vappula
Kansallisarkistosta.
Arkistomateriaalit liikkuvat muuttohäkeissä. Kuljetuksesta ja hyllytyksestä vastaa muuttofirma. Mikkelin keskusarkiston hyllyt täyttyvät lähes kokonaan.
— Reservitilaa jää noin kymmenen hyllykilometriä, kun kaikki materiaali
on siirretty, kertoo Vappula.

Mikkeliin arkistoitava materiaali on suurimmaksi osaksi vähemmän kysyttyä esimerkiksi tutkimusaineistona. Osa on passiivimateriaalia eli jo digitoitua.
— Materiaali koostuu valtion keskus-, alue- ja paikallishallinnon viranomaisaineistoista eri aikakausilta, Vappula kertoo.

Anssi Mehtälä

Anssi Mehtälä

Luetuimmat

Kommentoidut