Kerrostalo evakuoitiin yöllä Mikkelin Ristiinassa rajun tulipalon takia — Yksi asunto tuhoutui täysin, asukkaat hyppäsivät pakoon parvekkeelta

Palokunta kiittelee kerrostalon asukkaita, joista suurin osa meni oikeaoppisesti odottamaan pelastuslaitoksen saapumista asuntojensa parvekkeille. Poliisi on aloittanut tutkinnan.

Suvi-Tuulia Nykänen

Tulipalo tapahtui Ristiinassa Karsikkoniementie 8:ssa sijaitsevassa kerrostalossa.
Tulipalo tapahtui Ristiinassa Karsikkoniementie 8:ssa sijaitsevassa kerrostalossa.

Mikkelin Ristiinassa, Pellosniemellä Karsikkoniementiellä sijaitsevassa nelikerroksisessa kerrostalossa syttyi tulipalo tiistain ja keskiviikon välisenä yönä hieman ennen puoltayötä. Yksi kerrostaloasunto tuhoutui tulipalossa täysin ja sen asukkaat kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Kerrostalossa on yhteensä 28 asuntoa. Palokunta evakuoi kerrostalosta yhteensä 20 ihmistä. Osa talon asukkaista oli jo poistunut asunnoistaan palokunnan saavuttua paikalle. 

Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Timo Merivirta kuvailee tulipaloa "erittäin rajuksi". Tulipalossa syntyi runsaasti palokaasuja ja lämpöä.

Huoneistopalo saatiin sammutettua noin kolmen aikaan aamuyöstä ja evakuointi päättyi samaan aikaan. Asukkaat eivät kuitenkaan pääse koteihinsa, sillä tulipalon aiheuttamat vauriot asunnoissa ovat pahat.

Tulipalossa täysin tuhoutuneen asunnon lisäksi muissa huoneistoissa on merkittäviä savuvahinkoja. Palaneen asunnon parvekkeen yläpuolella olevat parvekkeet kärsivät myös palo- ja savuvahingoista.

— Myös keskellä taloa oleva rappukäytävä on aika hurjassa kunnossa, Merivirta sanoo.

Kaksi asukasta hyppäsi pakoon parvekkeelta

Tulipalo syttyi kerrostalon toisessa kerroksessa sijainneessa asunnossa. Huoneisto oli kaksio ja siellä oli syttymishetkellä sisällä kaksi ihmistä.

He pakenivat palavasta asunnosta parvekkeelle ja lopulta hyppäsivät sieltä alas, kun olo kuumalla parvekkeella kävi mahdottomasti. Pudotusta maahan oli noin kaksi metriä. Heidät toimitettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. 

— He eivät enää vain voineet olla parvekkeella, siellä oli niin kuuma. Parveke on palanut pahasti ja siellä on pahat vahingot.

Merivirran mukaan sairaalaan kuljetetut talon asukkaat olivat aikuisia. Heidän sukupuolestaan palomestarilla ei ollut tietoa.

— Emme ole vielä päässeet jututtamaan heitä, koska heidät vietiin palopaikalta suoraan sairaalaan.

Oikeaoppisesti turvaan asuntojen parvekkeille

Asunnon lisäksi palo levisi kerrostalon porraskäytävään, sillä huoneiston rappukäytävään vievä ulko-ovi paloi tulipalossa kokonaan.

Palokunta kiittelee kerrostalon asukkaita, joista suurin osa meni oikeaoppisesti odottamaan pelastuslaitoksen saapumista asuntojensa parvekkeille. 

Koska palo oli raju ja palaneen asunnon ja porraskäytävän välinen ovi paloi, olisi voinut olla erittäin kohtalokasta poistua huoneistoista kuumaan ja savun täyttämään porraskäytävään.

— Tästä on ollut uutisissakin surullisia esimerkkejä, taju menee nopeasti pois ja on tuurista kiinni, pääseekö pakoon. Onneksi tässä ei käynyt niin, Merivirta sanoo.

Talon asukkaiden evakuointi tapahtui porraskäytävän kautta ja sen aikana pelastettavat käyttivät pelastautumishuppuja. 

Ihmisten lisäksi palomiehet pelastivat kerrostalosta neljä kissa, jotka menivät yöllä tilapäismajoitukseen Mikkelin paloasemalle. Kissat toimitetaan aamulla löytöeläintalolle. Kissat eivät olleet sisällä tulipaloasunnossa.

— Pojat etsivät kissoja savun seasta. Eläimet olivat onneksi rauhallisia, Merivirta sanoo. 

Poliisi on paikalla

Pelastuslaitos ja poliisi tutkivat molemmat palon syttymissyytä, sillä palo oli niin raju. Länsi-Savon paikan päällä olevan toimittajan mukaan poliisi on parhaillaan Karsikkoniementiellä.

Ristiinan Pellosniemellä osittain palanut talo kuului kolmen kerrostalon kokonaisuuteen, jonka kouvolalaiset Pirkko ja Juha Haapsaari ostivat vuonna 2017 Mikkelin vuokrataloyhtiö Mikalolta.

Haapsaaret ovat myyneet enemmistön huoneistoista sijoitusasunnoiksi. Tällä hetkellä yhtiössä on 21 osakkeenomistajaa, ja Juha Haapsaari on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Länsi-Savo tavoitti asuntosijoittajan, joka osti hiljattain kerrostalosta useita asuntoja. Hän kertoo palon lähteneen liikkeelle yhdestä hänen omistamastaan vuokra-asunnosta.

Sijoittajan mukaan 46-neliöinen kaksio oli hyväkuntoinen. Hän kertoo, että keittiö oli uusittu kesällä 2017.

Sijoittaja sanoo, että taloyhtiö on täysin peruskorjattu vuonna 1995.

— Asunnot ovat siistissä kunnossa. Palovaroittimet ovat olleet kiinteistöissä, sijoittaja sanoo.

Länsi-Savon toimittajan mukaan talon rappukäytävän nimitietojen perusteella talo on ollut lähes täysi. 

Päivitetty koko juttu kello 8.16 ja lisätty päivystävän palomestarin kommentit. 

Päivitetty kello 9.20 lisäämällä kuva tapahtumapaikalta. 

Päivitetty kello 9.32 lisäämällä tietoja poliisin tutkinnasta ja talon omistuksesta.

Juttua korjattu kello 13.36: Kiinteistösijoittaja ei omista taloa enää kokonaan.

Juttua korjattu kello 17.12: Kerrostalossa on yhteensä 28 asuntoa.