Sirén Pertunmaalta ehdokkaaksi Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liikkeeseen

Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike hakee edelleen lisää eduskuntavaaliehdokkaita esimerkiksi Väyrysen puhetilaisuuksien yhteydessä.
Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike hakee edelleen lisää eduskuntavaaliehdokkaita esimerkiksi Väyrysen puhetilaisuuksien yhteydessä.

Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike kertoo tiedotteessa nimenneensä uusia kansanedustajaehdokkaita.

Tässä vaiheessa Kaakon vaalipiirissä ehdolle asettuvat pienkonemekaanikko ja omaishoitaja Harri Halko Savonlinnasta, eläkkeellä oleva yrittäjä Harri Juutila Kouvolasta, kauppapuutarhuri–kukkakauppias ja entinen kansanedustaja Aune Mänttäri Haminasta, uutisohjaaja Ville Puromäki Helsingistä ja pappi Maria Sirén Pertunmaalta.

Puolue haluaa puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja vastustaa sotilaallista liittoutumista. Se kannattaa hallittua siirtolaisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa ja haluaa vahvistaa maaseudun ja maakuntien elinvoimaa.

Puolueella on ehdokkaita nyt 122. Se pyrkii hankkimaan lisää ehdokkaita muun muassa Väyrysen puhetilaisuuksien yhteydessä.

Juttuun on muokattu Maria Sirénin sukunimen kirjoitusasua 23.2. kello 12.17.