Ulkomaan kilvissä oleva rekka ajoi ojaan Puumalassa — ilmeisesti syynä hirven väistäminen

Rekka suistui perävaunuineen ojaan Puumalassa Ryhäläntiellä sunnuntai-iltana kello 21.45 aikaan.

Henri Väisänen

Paloa sammuttamassa oli henkilöstöä Pieksämäeltä, Naarajärveltä ja Jäppilästä.
Paloa sammuttamassa oli henkilöstöä Pieksämäeltä, Naarajärveltä ja Jäppilästä.

Rekka-auto suistui perävaunuineen ojaan Puumalassa Ryhäläntiellä sunnuntai-iltana kello 21.45 aikaan. Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan ojaanajon syynä oli ilmeisesti hirven väistäminen.

Pelastuslaitos kutsuttiin paikalle illalla myös uudemman kerran, kun ajoneuvon polttoainesäiliön korkin välistä alkoi vuotaa polttoainetta. Maahan ainetta pääsi valumaan korkeintaan muutamia litroja, kertoo päivystävä palomestari Jarno Laikola.

— Suurin osa vuodosta oli saatu hallintaan sillä, että polttoainetankin korkkia kiristettiin tiukemmalle. Loput kerättiin laittamalla astia alle.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo