Norppalive päättyi, mutta se palaa jälleen ensi keväänä — Vaikka norppia ei näkynyt yhtä paljon kuin ennen, tuotantokausi oli onnistunut

Norppaliven suoraa lähetystä katseltiin tänä keväänä lähes 1,2 miljoona kertaa.

Arkisto / Norppalive

Norppaliven kohokohta koettiin 23. toukokuuta, kun Moona-norppa lekotteli kivellä monta tuntia. Arkisto.
Norppaliven kohokohta koettiin 23. toukokuuta, kun Moona-norppa lekotteli kivellä monta tuntia. Arkisto.

Norppalive päättyi perjantaina, WWF Suomi kertoo tiedotteessa. Suoraa lähetystä katseltiin tänä keväänä lähes 1,2 miljoona kertaa.

WWF:n muut livekamerat ovat yhä auki, ja sääksen poikasten odotetaan kuoriutuvan minä hetkenä hyvänsä.

— Tänä vuonna norppia ei näkynyt yhtä paljoa kuin edellisinä vuosina. Siitä huolimatta Norppaliven neljäs tuotantokausi oli onnistunut. Tavoitteemme oli nostaa tietoisuutta erittäin uhanalaisesta saimaannorpasta ja uskomme jälleen onnistuneemme siinä, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze sanoo tiedotteessa.

WWF avasi Norppaliven 7. toukokuuta.

Livelähetyksen tähdet antoivat odottaa itseään. Pullervo käväisi muutaman kerran kameran edessä, mutta poistui kuvista nopeasti.

Kevään kohokohta koettiin 23. toukokuuta, kun Moona-norppa viihdytti katsojia usean tunnin ajan.

Norppaliveä katsottiin toukokuun aikana yli 1 150 000 kertaa. Yhteensä neljänä viime keväänä saimaannorppien köllöttelyä on katsottu yli 7 miljoonaa kertaa.

Fritze lupaa, että Norppalive palaa ruutuihin jälleen ensi keväänä.

Arkisto / Norppalive

Saimaannorppien köllöttelyä on katsottu neljässä vuodessa yli seitsemän miljoonaa kertaa. Arkisto.
Saimaannorppien köllöttelyä on katsottu neljässä vuodessa yli seitsemän miljoonaa kertaa. Arkisto.

Muokattu juttua klo 14.04. Lisätty toinen arkistokuva.

Luetuimmat