Pieksämäellä otettiin käyttöön aivan uudenlainen valo-opaste jalankulkijoille – Sateella, hämärässä ja pimeän aikaan punainen valo heijastuu suojatien asfaltille

Valo-opaste on sijoitettu Keskuskadulle Uuden kirkon ja lukion kohdalle, jossa on havaittu vaaranpaikka.

Henna Järvinen / Pieksämäen kaupunki

Kadulle heijastuva punainen valo herättänee kännykkään uppoutuneen kulkijankin huomion. Pieksämäen Keskuskadulle sijoitettu valo-opaste on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Kadulle heijastuva punainen valo herättänee kännykkään uppoutuneen kulkijankin huomion. Pieksämäen Keskuskadulle sijoitettu valo-opaste on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Suojatie Uuden kirkon ja lukion kohdalla Keskuskadulla Pieksämäellä on osoittautunut vaaranpaikaksi.

Jalankulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi suojatielle on asennettu uudenlainen valo-opaste.

Kun valo näyttää jalankulkijoille punaista, heijastaa lisävalo ovaalin muotoisen punaisen kehän jalkakäytävän reunaan.

– Lisävalon merkitys korostuu sateisella säällä sekä erityisesti hämärän ja pimeän aikaan, kertoo Liikenneturvan Mikkelin toimipisteen yhteyspäällikkö Eini Karvonen.

Karvosen mukaan lisävalo parantaa jalankulkijoiden turvallisuutta myös valoisaan kesäaikaan.

– Valo heijastuu myös puhelimen tai muun älylaitteen näyttöön, joten valon toivotaan herättävän myös sokkona puhelinta käyttävät jalankulkijat.

Tiettävästi Pieksämäelle asennetut valot ovat Suomen ensimmäiset, ja valon vaikutuksia liikenneturvallisuuteen seurataan aktiivisesti.

Uuden kirkon ja lukion kohdalla suojatien valot toimivat kutsuperiaatteella.

– Jalankulkijoiden tulisi käyttää painiketta saadakseen punaisen valon vaihtumaan vihreäksi. Valitettavasti nappulan käyttö välillä unohtuu varsinkin tietä ylittäviltä, kertoo kaupungininsinööri Kirsti Valkonen.

Valkosella ei ole tilastotietoa, joka kertoisi juuri tässä nimenomaisessa kohdassa sattuneista onnettomuuksista.

Läheltä piti -tilanteita paikassa on kuitenkin ollut. Asiasta on jo pitkään käyty keskustelua muun muassa sosiaalisessa mediassa.