Tilaajalle

Ihan Mikkelistä jakaa mielipiteet — Brändikonseptin mukaan mikkeliläinen on lutuinen, mutta täysi peto, kun hommiin ryhdytään

Mikkeli miettii tarinaansa ja markkinointia. Kuntien mainetta tutkinut kaupunginjohtaja Timo Halonen sanoo, että mikkeliläisiä vaivaa väärä vaatimattomuus.

Vesa Vuorela

Brändikonseptin mukaan Mikkeli on ”kansainvälisesti Suomen suomalaisin kaupunki”, jonka arvomaailmassa esiintyvät kasvuhalu, kestävä kehitys, yhdessä tekeminen ja ihmiselle tehty paikka.
Brändikonseptin mukaan Mikkeli on ”kansainvälisesti Suomen suomalaisin kaupunki”, jonka arvomaailmassa esiintyvät kasvuhalu, kestävä kehitys, yhdessä tekeminen ja ihmiselle tehty paikka.


Kaupunginjohtaja Timo Halonen rauhoittelee Mikkelin brändi- ja imagotyön päätöksenteosta syntynyttä vääntöä.
Kaupunginhallitus joutui maanantain kokouksessaan äänestämään siitä, millä otteella kaupunkia markkinoidaan.
Halonen esitteli asian hallitukselle, mutta oli käsittelyn aikana itse valmis vetämään sen pois, koska näytti, että edessä on äänestys.
Loppujen lopuksi äänestys johtui enemmänkin menettelystä kuin itse sisällöstä. Päättäjillä oli kuitenkin sen verran näkemyseroja, että ihan yksimielisyyttä ei syntynyt.