Tilaajalle

Suolentopallon MM-kisat viedään uudelle tasolle – Perjantain avajaisshow'n tähtenä Stig

Perjantaina ja lauantaina miteltäviä suolentopallon MM-kilpailuja on päivitetty entistä yleisöystävällisemmiksi. Uutuutena ohjelmassa on perjantain alkushow, jossa esiintyy Stig.

Taru Hokkanen

Suolentopallon MM-kisojen valmistelut ovat täydessä vauhdissa. Keskiviikkona verkkoja virittämässä olivat Tiina ja Petri Janhunen sekä Ville Hänninen.
Suolentopallon MM-kisojen valmistelut ovat täydessä vauhdissa. Keskiviikkona verkkoja virittämässä olivat Tiina ja Petri Janhunen sekä Ville Hänninen.

Suolentopallon MM-kilpailut ovat Haukivuoren kesän ykköstapahtuma. Kisat järjestetään jo kolmannentoista kerran, ja neljään sarjaan osallistuu yhteensä reilut 80 joukkuetta. Enemmänkin joukkueita olisi tullut, mutta joukkueiden osalta tapahtuma myytiin loppuun jo viikkoja sitten.

Luetuimmat