Altaat tavallista täydempiä - Naisvuoren uimahallin peruskorjaus aiheuttaa tungosta Rantakeitaassa

Kun käytössä on vain yksi halli, koululaisten uima-opetusta on jouduttu karsimaan.

Risto Hämäläinen

Syyslomat ovat vilkasta aikaa uimahalleille. Viihdeuimala Rantakeitaan kävijöitä on lisännyt entisestään myös Naisvuoren uimahallin remontti.

Mikkelin Naisvuoren uimahallin peruskorjaus on lisännyt odotetusti Rantakeitaan viihdeuimalan asiakasmääriä.
— Lisääntynyt kävijämäärä näkyy erityisesti vesijumpparyhmissä, kertoo hallimestari Virpi Lahti.

Kun käytössä on vain yksi halli, koululaisten uima-opetusta on jouduttu karsimaan. Tänä lukuvuonna yläkoululaiset ja lukiolaiset eivät käy hallissa lainkaan. Viides- ja kuudesluokkalaiset käyvät lukuvuoden aikana vain neljästi opetuksessa kun kahden aikana käyntikertoja oli kuusi. Esikoululaisista neljänteen luokkaan saakka hallissa käydään kuudesti vuodessa.
— Opetusta annetaan myös Anttolanhovin ja Kalevankankaan koulun altailla, missä meidän opettajamme toimivat osan työajastaan.

Kalevankankaan koulun aikoinaan terveydenhoito-opetusta varten tehty terapia-allas soveltuu pienten oppilaiden opetukseen.
Rantakeitaan tilat ovat koululaisvuoroilla tehokkaassa käytössä.
— Koululaisuinneissa Rantakeitaalla työskentelee yhtä aikaa kolme uimaopettajaa.

Mikko Kääriäinen

Kommentoidut