Jäihin uponnut huvialus odottaa nostoa Anttolassa

Jäiden läpi pohjaan uponnut huvialus odottaa nostoa Mikkelin Anttolan Tiilisaaren satamassa.

Etelä-Savon pelastuslaitos

Etelä-Savon pelastuslaitos kävi laittamassa uppoamispaikalle öljy- ja imeytyspuomin. 

Jäiden läpi pohjaan uponnut huvialus odottaa nostoa Mikkelin Anttolan Tiilisaaren satamassa. Iso, teräksinen alus lepää parhaillaan yhdeksän metrin syvyydessä.
Etelä-Savon pelastuslaitoksen palomestari Markku Mäkelän mukaan alus on ollut upoksissa reilut pari viikkoa.
– Kukaan ei ole nähnyt, kun alus on uponnut, eikä kellään ole tietoa, miksi se on uponnut.


Tieto uponneesta aluksesta tuli pelastuslaitokselle tammikuun puolivälissä. Ilmoittaja oli pilkille lähtiessään huomannut jo umpeen jäätyneen avannon, johon oli ilmestynyt hieman polttoöljyä.
Pelastuslaitos kävi sahaamassa avannon auki ja laittamassa paikalle öljy- ja imeytyspuomin.
Mäkelän mukaan aluksen peräosasta oli noussut vähän akselirasvoja ja moottoriöljyä, mutta polttoainesäiliöt eivät ole vuotaneet. Omistajan tilaamat sukeltajat ovat tutkineet aluksen.


Mäkelällä ei ole tietoa, millaiseen ratkaisuun aluksen omistaja on päätynyt sen nostamisen osalta.
– Omistaja päättää, nostetaanko se nyt, vai sitten, kun jäät ovat sulaneet.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo