Mediatalo Keskisuomalainen osti Mikkelin Kaupunkilehden

Kauppa astuu voimaan vuodenvaihteessa. Lehtien toimintaan ei ole suunnitteilla suuria muutoksia.

Mikkelin Kaupunkilehti ilmestyy torstaisin Mikkelissä, Hirvensalmella, Juvalla ja Mäntyharjussa.
Mikkelin Kaupunkilehti ilmestyy torstaisin Mikkelissä, Hirvensalmella, Juvalla ja Mäntyharjussa.

Mikkelin Kaupunkilehti saa vuodenvaihteessa uuden julkaisijan. Mediatalo Keskisuomalaiseen kuuluva Kaakon Viestintä Oy on tänään tiistaina ostanut lehden liiketoiminnan.

Myyjä oli Mikkelin Kaupunkilehti Oy, jonka pääomistaja on JLV Invest Oy, joka taas on yhtiöiden toimitusjohtajan Jukka Ahokkaan perheyhtiö. Kauppa astuu voimaan 1.1.2020. Kauppahintaa osapuolet eivät kerro.

— Aika oli kypsä, Ahokas perustelee myyntiä.

Mikkelin Kaupunkilehti on kerran viikossa ilmestyvä ilmainen kaupunkilehti. Mikkelin lisäksi lehteä jaetaan Juvalla, Hirvensalmella ja Mäntyharjussa.

Lehden henkilökunta siirtyy kaupan mukana. Lehden palveluksessa on kaksi toimittajaa ja kolme muuta työntekijää.

Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi kuvaa Mikkelin Kaupunkilehteä hienosti hoidetuksi ja arvostetuksi lehdeksi, jolla on vahva asiakaskunta.

— Mikkelin Kaupunkilehti täydentää erinomaisesti tuotevalikoimaamme Mikkelissä ja laajemmin Etelä-Savossa. Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen johtava laatukaupunkilehtien kustantaja. Uskomme, että tehdyllä hankinnalla pystymme tarjoamaan sekä lukijoille että ilmoittajille entistä kattavamman ja monipuolisemman tarjonnan, Kangaskorpi sanoo.

Mediatalo Keskisuomalainen omistaa Mikkelistä jo maakuntalehti Länsi-Savon sekä kerran viikossa ilmestyvän LS Keskiviikon.

Mediatalo Keskisuomalainen on kasvanut nopeasti

Mediatalo Keskisuomalaisen kaakon paikallisjohtaja Jarmo Koskinen kertoo, ettei tuotteisiin ole kaupan myötä suunnitteilla mitään merkittäviä muutoksia.

— Istumme heti vuodenvaihteen jälkeen yhdessä Länsi-Savon ja Mikkelin Kaupunkilehden väen kanssa pohtimaan, kuinka voimme kehittää näitä vahvoja brändejä niin, että molemmat vahvistuisivat edelleen, Koskinen sanoo.

Viime kesäkuussa päättyneellä tilikaudella Mikkelin Kaupunkilehti kasvatti liikevaihtoaan 713 000 euroon ja sai nostettua tuloksen 41 000 euroa voitolliseksi. Lehden päätoimittaja on Tapio Honkamaa.

Mediatalo Keskisuomalainen on kasvanut tänä vuonna vauhdilla. Länsi-Savoakin julkaiseva Kaakon Viestintä siirtyi konserniin huhtikuussa, Suomen Suoramainonta Oy vuoden alussa sekä Loviisan Sanomat ja Pyhtäänlehti kesällä. Lisäksi mediatalo on laajentanut toimintaansa digitaalisissa näyttöpinnoissa.