"Miksi en rakasta omaa lastani?" — Mikkeliläisäiti sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen niin kuin joka kymmenes äiti

Mikkeliläinen Reetta käy miehensä ja viisivuotiaan lapsensa kanssa Essoten pikkulapsivastaanotolla. Syyllisyys ja häpeänkokemus voivat joskus estää äitejä hakeutumasta avun piiriin.

Juha Rika

— Joka kymmenes äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Se on merkittävä osa synnyttäneistä naisista, sanoo Essoten neuvolapalveluiden vastaava ylilääkäri Iida Humalamäki.
— Joka kymmenes äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Se on merkittävä osa synnyttäneistä naisista, sanoo Essoten neuvolapalveluiden vastaava ylilääkäri Iida Humalamäki.

Kun mikkeliläinen Reetta, 27, oli raskaana viimeisiä viikkoja, hän joutui vuodelepoon korkean verenpaineen vuoksi.

— Ajattelin, että kun esikoinen syntyy, kaikki muuttuu jälleen aurinkoisemmaksi. Sairaalassa huomasin, että en tuntenut rakkautta lasta kohtaan. En tuntenut mitään sellaista kiintymystä, jota olin kuvitellut, että olisin tuntenut.

Viikon päästä poikavauvan syntymän jälkeen Reetta joutui sairaalaan tutkimuksiin.

— Kohdustani tuli istukan palasia. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana sairastin kolme rintatulehdusta.

Kotona Reetta vältteli vauvan hoitamista ja antoi vastuuta mahdollisimman paljon miehelleen.

— Kun sisko kävi lenkillä lykäten vauvaani rattaissa, toivoin, että hän ottaisi vauvan omakseen eikä toisi sitä takaisin.

Vaikka poikavauva nukkui, tuore äiti valvoi. Reetta kävi ylikierroksilla. Vauvan iltaitkut vain yltyivät, vaikka niiden olisi pitänyt alkaa vähentyä kolmen kuukauden iässä.

— Ajatukseni tulevasta synkkenivät ja synkkenivät. Miksi en rakasta omaa lastani?

"Ajattelin, että jos vielä joskus alkaisin rakastaa häntä"

Yhdessä vaiheessa imetyksen aikana Reetta ei uskaltanut syödä juuri muuta kuin näkkileipää. Alati itkuisella poikavauvalla oli vaikeita suolisto-oireisia allergioita.

— Vein vauvaa usein neuvolaan, kun yritimme selvittää, mille kaikelle hän oli allerginen. Suoritin äidille kuuluvia tehtäviä, mutta pääni sisällä oli kaoottinen olo. En saanut otetta mistään.

Reetalla ei ollut mitään tunteita lastaan kohtaan vielä puolentoista vuoden kuluttuakaan.

— Yritin sanoa lapselle ääneen, että ”rakastan sinua”, vaikka en niin tuntenutkaan. Ajattelin, että jos vielä joskus alkaisin rakastaa häntä.

Kun poika täytti kaksi vuotta, Reetta alkoi oirehtia fyysisesti.

— Käteni ja jalkani tuntuivat täysin voimattomilta. Voimat olivat aivan poissa, ajatukset itsetuhoisia. Mielessäni kirjoitin jäähyväiskirjeitä perheelleni. Ajatukset olivat tulleet pikku hiljaa — ne tuntuivat minusta jo normaaleilta.

— Lopulta lääkäri oivalsi, että minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Sain lääkehoidon.

"Mieheni on sanonut jälkeenpäin, että hän oli liian lähellä nähdäkseen, kuinka huonossa kunnossa todella olin"

Reetta sinnitteli kaksi vuotta kertomatta tuntemuksistaan rehellisesti kellekään.

Kun nainen sai toisen lapsensa, hän kokee vasta ymmärtäneensä, millaisia tunteita äiti voi tuntea lastaan kohtaan.

— En tiedostanut, että minulla voisi olla synnytyksen jälkeinen masennus. Kun katselin muita äitejä, oloni oli kauhea. En kokenut itseäni onnelliseksi, vaikka olisi pitänyt.

Ensin perhe sai apua perheneuvolasta paikkakunnalla, jolla he tuolloin asuivat. Myöhemmin perhe muutti äidin kotikaupunkiin Mikkeliin.

Tällä hetkellä vanhemmat ja viisivuotias esikoispoika käyvät Essoten pikkulapsivastaanotolla. He yrittävät parantaa vuorovaikutussuhdettaan.

Poika on ylivirittynyt ja vilkas. Reetta on pohtinut, johtuiko myös vauvan itkuisuus lopulta allergiaoireista vai kohtaamattomuudesta hänen kanssaan.

— Mieheni on sanonut jälkeenpäin, että hän oli liian lähellä nähdäkseen, kuinka huonossa kunnossa todella olin. Mieheni on suurin voimavarani — rakkautemme on kestänyt.

Reetta tuntee, että pikkulapsivastaanotolla häntä on kuunneltu.

Vastaanotolla vanhemmat ovat tehneet poikansa kanssa yhdessä erilaisia tehtäviä. Heidän työskentelyään on kuvattu videolle, jota vanhemmat käyvät yhdessä psykologien kanssa läpi.

— Uskon, että kiintymyssuhteemme vielä korjaantuu, Reetta sanoo.

"Tiedän, että tämä ei ole kenenkään syytä"

Kotona lasten kanssa oleva Reetta kokee yhä syyllisyyttä ja häpeää synnytyksen jälkeisestä masennuksestaan.

— Tiedän, että tämä ei ole kenenkään syytä. Minun ei tulisi hävetä tunteitani — synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus.

— Esikoispoikani joutui kärsimään. En pystynyt tarjoamaan hänelle sellaista lapsuutta, jollaisen olen pystynyt tarjoamaan muille lapsilleni. Olisin halunnut olla erilainen äiti alusta asti.

Reetta kokee nykyään osaavansa elää entistä enemmän hetkessä.

— Olen kiitollinen pienistä asioista. Ulkoisilla puitteilla ei ole niin väliä, kunhan oman pään sisällä on hyvä olla — mieli on kunnossa.

"Jos äidin hoito laiminlyödään, lapsen riski masennukseen ja muihin psyykkisiin häiriöihin kasvaa"

Essoten pikkulapsivastaanoton psykologit Heidi Kurki ja Laura Salmela korostavat, että äidin synnytyksen jälkeinen masennus tarvitsee nopeaa ja aktiivista hoitoa.

Lääkärin antaman hoidon lisäksi lapsen ja äidin vuorovaikutussuhdetta on hoidettava.

— Äidin masennus on riski vuorovaikutukselle lapsen kanssa. Jos äidin hoito laiminlyödään, lapsen riski masennukseen ja muihin psyykkisiin häiriöihin kasvaa.

Asiantuntijoiden mukaan vauva tarvitsee kehittyäkseen läsnäolevaa vuorovaikutusta. Äidin masennus tarkoittaa vauvalle usein sitä, että äiti ei vastaa hänen katseisiinsa, hymyihinsä eikä aloitteisiinsa. Äiti huolehtii vauvan fyysisistä tarpeista, mutta on passiivinen vuorovaikutuksessa.

Vauvan kehitystä voivat kuitenkin suojata muut vuorovaikutussuhteet hänen elämänsä alkutaipaleella.

— Ensimmäinen ikävuosi luo perustan vauvan aivojen rakentumiselle, tunteiden säätelykyvylle ja kiintymyssuhteelle. Ne vaikuttavat lapsen myöhempään kehitykseen. Siksi jokainen äiti—vauvapari ansaitsee tulla hoidetuksi.

Joka kymmenes äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen

Äidit törmäävät usein myyttiin, jonka mukaan pikkuvauvan äidin tulee olla onnellinen.

— Joka kymmenes äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Se on merkittävä osa synnyttäneistä naisista, sanoo Essoten neuvolapalveluiden vastaava ylilääkäri Iida Humalamäki.

Synnytyksen jälkeisen herkistymisen, baby bluesin, käy läpi arviolta 60—80 prosenttia äideistä. Masennus on baby bluesia pidempikestoinen ja hallitsevampi. Se määrittää kokemusta äitiydestä.

— Äiti saattaa olla jatkuvasti alakuloinen, ahdistunut tai epätoivoinen. Äidillä voi olla kohtuuton pelko ja huoli siitä, mitä vauvalle tapahtuu.

Synnytyksen jälkeinen masennus puhkeaa joko raskausaikana tai vuoden kuluessa lapsen syntymästä.

— Masentuneet äidit pelkäävät olevansa huonoja äitejä. He voivat olla pettyneitä paitsi itseensä myös vauvaan, puolisoon ja muihin ihmisiin, Humalamäki, Kurki ja Salmela kertovat.

— Masennus ei tarkoita sitä, että lapsi ei olisi rakastettu!

Syyllisyys ja häpeänkokemus voivat estää äitejä hakeutumasta avun piiriin

Joskus äidistä voi tuntua, että hän haluaisi peruuttaa koko äitiyden.

— Syyllisyys ja häpeänkokemus voivat joskus estää äitejä kertomasta tilanteestaan ja hakeutumasta avun piiriin, Kurki kertoo.

— Neuvolassa seulotaan synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta sen havaitseminen riippuu myös siitä, mitä äiti kertoo omista tuntemuksistaan, Humalamäki toteaa.

Joillakin synnytyksen jälkeinen masennus voi syventyä niin, että masennusta hoidetaan psykiatrisella osastolla.

Taipumukseen sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen vaikuttavat niin hormonaaliset, biologiset, psykologiset kuin sosiaaliset tekijät.

— Jos perheen tilanne on jo alkujaan haastava, riskit masennukseen ovat isommat. Riskitekijöitä ovat myös muun muassa huono taloudellinen tilanne, parisuhteen pulmat ja sosiaalisen tuen puutteet, Humalamäki kertoo.

— Lapsiperheen tuet eivät ole lähiaikoina parantuneet. Poliitikot ovat tehneet eriarvoistavia päätöksiä.

Haastateltavan nimi muutettu, koska hän kertoo henkilökohtaisesta, arkaluontoisesta aiheesta. 

Milloin haen apua?

— Jos elämäntilanteeni on vaikea syystä tai toisesta.
— Oma vointini ei ole paras mahdollinen.
— Minulla on mielenterveyden ongelmia ja/tai päihderiippuvuutta.
— En koe saavani tukea läheisiltäni.
— Vauva syntyi pikkukeskosena, synnytys oli vaikea tai vauva on hyvin sairas.
— Vauva on itkuinen ja häntä on vaikea rauhoittaa.
— Vauvalla on syömisen tai unen vaikeutta.
— Vauvan tarpeita tai tunnetiloja on vaikea tunnistaa.
— Lapsi on pelokas tai arka.
— Lapsi on iloton, ei leiki.
— Lapsi vetäytyy herkästi kontaktista.
— Lapsella on psyykkisiä tai fyysisiä ongelmia, jotka vaikeuttavat vuorovaikutusta.

Neuvolan kautta järjestellään perhekohtaisesti tarvittavia tukitoimia: perhetyötä, kotipalvelua ja perheohjaajia. Sieltä ohjataan tarvittaessa aikuisten mielenterveyspalveluihin.

Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhteen hoitaminen tapahtuu lasten erityisen tuen palveluissa. Pikkulapsivastaanotto palvelee kaikkia Essoten kuntia.

Pikkulapsivastaanotolle pääsee terveydenhuollon ammattilaisen lähetteellä esim. terveyskeskuksesta, neuvolasta tai keskussairaalan vastaanotolta. Moniammatillinen hoito mietitään yksilöllisesti yhdessä perheen kanssa. Käynnit ovat perheelle maksuttomia.

Tarkoitettu raskaana oleville ja pikkulapsiperheelle, jossa on 0—5-vuotiaita. Pikkulapsityö kohdistuu vauvan ja taaperon erityistarpeiden huomioimiseen, kehityksen arviointiin sekä vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen.