Nauti lämmöstä kun vielä ehdit — Viikonloppuna lämpötila lähenee hellerajaa, maanantaina saapuvat sateet

Lauantaille ja sunnuntaille luvataan lämmintä ja poutaista keliä, lämpötila pysyttelee selkeästi 20 asteen yläpuolella.

Anna Egutkina

Viikonlopuksi luvataan auringonpaistetta.
Viikonlopuksi luvataan auringonpaistetta.

Viikonlopuksi kannattaa suunnitella tekemistä ulkoilmaan, sillä Etelä-Savoon luvataan lauantaille ja sunnuntaille poutaa ja auringonpaistetta. Lämpötilan ennustetaan pysyvän reilusti 20 asteen paremmalla puolella.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala sanoo, että helleraja tuskin menee rikki, vaikka lähellä käydäänkin.

— Näyttäisi siltä, että lämpötila on 22—24 asteen välillä. Ei ihan jaksa hellettä tulla näillä näkymin, Mustala kertoo.

Viikonloppuna on suhteellisen lämmintä ajankohtaan nähden, mutta ei kuitenkaan poikkeuksellisen lämmintä.

Maanantaina sateet tulevat päälle ja päivälämpötila tippuu selvästi.