Elvera täsmäkoulutti 17 sähköverkkotöihin muun muassa Mikkelin ja Mäntyharjun toimipisteisiin

Verkkotyön tekijöistä uhkaa tulla pula.

Vesa Vuorela

Työvoimaa tarvitaan paljon etenkin silloin, kun luonnonolot runtelevat sähköverkkoa. Arkistokuva.
Työvoimaa tarvitaan paljon etenkin silloin, kun luonnonolot runtelevat sähköverkkoa. Arkistokuva.

Sähköverkkoja eri energiayhtiöille rakentava Elvera on paikannut työvoimapulaa kouluttamalla lisää tekijöitä sähkötöihin.

Syyskuussa aloitetusta koulutuksesta valmistui perjantaina 17 opiskelijaa. Heidän kanssaan Elvera solmi toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen.

Uudet henkilöt työllistyvät Mikkelin, Joutsan, Lievestuoreen, Mäntyharjun, Haminan ja Elimäen työhönottopisteisiin.

Koulutushankkeeseen osallistuivat yhtiön lisäksi Etelä-Savon ely-keskus, te-toimisto ja Kasvu-Esedu.

Koulutus kesti kaikkiaan 84 työpäivää, joista puolet opiskeltiin Esedun tiloissa teoriapainotteisesti ja puolet Elveran toimipisteissä työssäoppimisessa.

Elveran toimitusjohtaja Arto Nieminen kertoo koulutettavien työskentelevän verkoston rakentamisen lisäksi vian korjauksissa lumikuormien ja myrskytuulten aiheuttaessa jakeluhäiriöitä.

Koulutuksesta ei suoraan pääse yksintyöskentelyyn. Koulutus mahdollistaa toiminnan työryhmän jäsenenä. Elvera selvittelee mahdollisuuksia jatkokoulutushankkeelle, jossa saataisiin pätevyys yksintyöskentelyyn.

Elvera on maan suurimpia verkosto- ja infrapalvelualan toimijoita yli 300 työntekijällään. Elvera aloitti toimintansa vuonna 2016, kun se muodostettiin Suur-Savon Sähkötyö Oy:n, Lappeenrannan Verkonrakennus Oy:n ja Kyvera Oy:n verkonrakennustoiminnoista.