Mäkkäri siirtyy Mikkelissä marraskuussa pöytiin tarjoiluun — Työpaikkoja lisää

Konseptin uudistuksen edellyttämä remontti tehdään viikossa.

Taru Hokkanen


McDonald´s toimii Mikkelissä Graanin kauppakeskuksen vieressä.
McDonald´s toimii Mikkelissä Graanin kauppakeskuksen vieressä.

McDonald´s -ravintoloiden uudistamiskierros etenee Mikkeliin marraskuussa. Se tarkoittaa remontin valmistumisen jälkeen muun muassa ruoan tarjoilua suoraan pöytiin.

— Uudistamme Graanissa toimivan Mäkkärin kansainväliseen kuosiin ensimmäisten joukossa Suomessa, sanoo yrittäjä Hannu Summanen.

Konseptiin kuuluu uusi sali, uusi tuotantolinja keittiöön sekä ravintolaan asennettavat digitaaliset tilauskioskit, joissa tilauksensa voi myös maksaa. Edelleen myös kassoilta voi tilata. Summanen sanoo toimintatapaan kuuluvan sen, että asiakkaan ruoka valmistetaan vasta tilauksen jälkeen.

— Suurennamme myös hiukan rakennusta autokaistan puoleista seinää siirtämällä. Autokaista kuitenkin säilyy, ja myös aukioloajat pysyvät ennallaan.

Remontti on ajoitettu marraskuun 1. ja 8. päivän väliselle ajalle. Ravintola on väliajan kiinni.

Summanen kertoo, että asiakaspalvelun lisääminen kasvattaa henkilöstömäärää. Uudistamisen jälkeen ravintolassa aloittaa viisi uutta työntekijää. Graanilla on 35 työntekijää.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat