Anttolanhovi muuttaa nimeään ja aikoo kasvaa kokouskeskuksena

Yritys pyrkii tasoittamaan kausivaihtelua.

Juha Kaitainen on johtanut Anttolanhovia yhdeksän kuukautta. Kehittämisideat ovat täsmentyneet.
Juha Kaitainen on johtanut Anttolanhovia yhdeksän kuukautta. Kehittämisideat ovat täsmentyneet.

Matkailukohde Anttolanhovi tiedottaa muuttavansa nimeään ja muutenkin kehittävänsä liiketoimintaa.

Uutta nimeä ei vielä ole. Sitä haetaan avoimella ideakilpailulla.

— Ei Anttolanhovissa nimenä mitään vikaa ole. Sillä nimellä tai hovina meidät varmasti tunnetaan paikallisesti vielä pitkään. Otamme kuitenkin etäisyyttä vanhaan kuntoutuskeskuksen nimeen, koska laitoskuntoutusta meillä ei ole ollut vuosiin, sanoo toimitusjohtaja Juha Kaitainen.

Hän pitää pitkää nimeä myös hieman konstikkaana kansainvälisessä markkinoinnissa.

Anttolanhoville on laadittu kolmevuotinen kehittämishanke, jossa kansainvälistyminen on yksi tavoite.

Mikkeliläinen Kaitainen osti tammikuussa Anttolanhovin liiketoiminnan perheyritys Mikler Oy:lle.

Anttolanhovin omisti aikaisemmin Hengitysliitto, joka kuntoutustoiminnan ohella harjoitti ravintola- ja hotellitoimintaa. Ennen Mikleriä liiketoimintaa harjoittivat lyhyen aikaa turkulaiset yrittäjät.

Kaitainen kertoo, että matkailu- ja tapahtumaliiketoiminnan kolmeportaisessa kehittämistyössä ryhdytään ensimmäiseksi kasvattamaan kokousmatkailua.

— Meillä on siihen kokoushuone- ja majoituskapasiteettia sekä paikan tarjoamat virkistysmahdollisuudet. Toimintaa on saatu syksyn aikana jo hyvään alkuun paikallisten yritysten kokouksilla ja parilla kauempaa tulleella noin 150 hengen kokousryhmällä.

Kaitainen on tyytyväinen viikonloppujen ja muun muassa tulevan joulun seudun asiakasmääriin sekä tanssikansan käyttöön. Viikoille jää silti kapasiteettia myytäväksi. Kokousmatkailu voi tasapainottaa vaihtelua ja helpottaa esimerkiksi työvuorosuunnittelua.

Anttolanhovilla on päärakennuksessa, huviloissa ja rivitaloissa yhteensä 260 vuodepaikkaa.

Luetuimmat