Helprintin johto sanoo töiden jatkuvan ja asiakassuhteiden säilyneen vaikeasta tilanteesta huolimatta

Alihankinta Baltiassa saattaa lisääntyä, ennakoidaan saneeraushakemuksessa.

Vesa Vuorela

Helprintillä on 110 työntekijää. Yritys painaa lehtiä ja kuvastoja Mikkelin Rokkalassa.
Helprintillä on 110 työntekijää. Yritys painaa lehtiä ja kuvastoja Mikkelin Rokkalassa.

Mikkeliläisen painotalo Helprintin toiminta on jatkunut normaalisti vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Omistaja, toimitusjohtaja Erki Katkosild toteaa kaiken olevan ennallaan, jos ei oteta huomioon Helprintiin liittyvää uutisointia. Sitä hän pitää turhan dramaattisena.

— Mitään muutoksia ei ole tapahtunut. Kuten Mikkelissä näette, autot kuljettavat tavaraa kuten ennenkin ja samalla tavalla kuin ovat 40 vuotta tehneet, sanoo Katkosild.

— Asiakassuhteemme ovat säilyneet ennallaan.

Helprint jätti viime viikolla yrityssaneeraushakemuksen Pohjois-Savon käräjäoikeudelle.

Yhtiön johto on arvioinut, että vaikka yhtiö on taloudellisissa vaikeuksissa, sen liiketoiminta voidaan saneerauksen avulla tervehdyttää ja saada kannattavaksi.

Helprintin pääluottamusmies Miika Orava sanoo painotalon henkilökunnan olevan odottavalla kannalla. Työntekijät uskovat, että toimintaa on mahdollista jatkaa ja siihen on hyviä edellytyksiä.

— Mikkelille olisi tärkeää, että työpaikat säilyvät. Tuotanto on tehokasta ja henkilökunnalla on vahva erityisosaaminen. Helprint on ollut aina Euroopan tehokkaimpien painojen joukossa. Investoimalla ja panostamalla työhyvinvointiin on mahdollisuus jatkaa toimintaa, sanoo Orava.

Saneeraus voi hyödyttää velkojia konkurssia enemmän

Paperia yhtiölle myyvä UPM Sales jätti tämän viikon maanantaina Helprintiä koskevan konkurssihakemuksen käräjäoikeudelle.

Sekä saneeraushakemus että konkurssihakemus käsitellään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Ensisijaisesti ratkaistaan saneeraushakemus, ja konkurssihakemus jää odottamaan yrityssaneeraushakemuksen käsittelyä. Ratkaisussa menee kuukausia. Helprintin on vielä täydennettävä hakemusta.

Konkurssiin yhtiötä hakeva UPM Sales on Helprintin suurin velkoja.
Saneerauksen aloittamisen ratkaisee käräjäoikeus. Se voi kuulla suurimpia velkojia ja yleensä pyytääkin lausuman näiltä.

Saneerauksen aloittamispäätös ei kuitenkaan suoraan riipu lausumista. Konkurssia hakenut velkoja voi saada saatavistaan suuremman osa takaisin saneerauksen kuin konkurssimenettelyn kautta.

Helprintin käräjäoikeudelle lähettämässä saneeraushakemuksessa käydään läpi toimia, joilla yhtiö aikoo parantaa kannattavuuttaan.

Yhtenä keinona hakemuksen mainitaan uusien alihankkijoiden etsiminen Baltiasta. Katkosild sanoo alihankkijoiden käyttämisen olevan osa normaalia liiketoimintaa.

Työt tuskin laajamittaisesti ovat siirrettävissä Suomenlahden eteläpuolelle. Painoalan asiantuntijoiden mukaan vastaavan kokoisia koneita ei Baltiassa ole.

Saneeraushakemuksen mukaan Helprint aikoo muun muassa keventää kulurakennetta, kilpailuttaa tavaran ja palveluiden toimittajia sekä luopua huonosti kannattavista tilauksista.