Reijo Karhiselle lisää askareita — Entinen Osuuspankkiryhmän pääjohtaja osuustoiminnan asialle Itä-Suomen yliopistoon

Vuorineuvos Reijo Karhinen aloitti työelämäprofessorina.

Soila Puurtinen

Reijo Karhinen luopui pääjohtajuudesta tämän vuoden tammikuussa.
Reijo Karhinen luopui pääjohtajuudesta tämän vuoden tammikuussa.

Osuuspankkiryhmän entinen pääjohtaja, vuorineuvos Reijo Karhinen on valittu työelämäprofessoriksi Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitokselle. Määräaikainen tehtävä alkoi 1. elokuuta ja on kaksivuotinen.

Karhinen kehittää Itä-Suomen yliopistossa annettavaa osuustoimintaopetusta ja tutkimusta professori Anu Puusan johtamassa tutkimusryhmässä.

Juvalaislähtöinen Karhinen toimi OP-ryhmän pääjohtajana vuosina 2007–2018. Tätä ennen hän teki mittavan uran finanssialalla ryhmän eri johtotehtävissä.

Pankkiuran jälkeen Karhinen on valittu muun muassa Lujatalon ja Lujabetonin hallituksen jäseneksi sekä Valtion kehittämisyhtiö Vaken hallituksen puheenjohtajaksi.

Kesäkuussa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kutsui hänet selvityshenkilöksi etsimään keinoja maatalouden kannattavuuden parantamiseksi.

Karhinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Yliopisto vahvistaa osuustoiminnan tutkimusta

Karhinen sanoo olevansa innoissaan mahdollisuudesta päästä akateemisessa viitekehyksessä kehittämään asiaa, josta hänellä on vahva käytännön kokemus.

— Olen työurallani paljon puhunut yliopistojen ja elinkeinoelämän yhteistyön tärkeydestä. Tätäkin taustaa vasten tämä uusi avaus tuntuu luontevalta, toteaa Karhinen yliopiston välittämässä tiedotteessa.

Yliopisto katsoo osuustoiminnan tutkimuksen ja opetuksen vahvistuvan Itä-Suomen yliopistossa.

Aineettoman pääoman professori Anu Puusa sanoo osuustoiminnan olevan painoarvoonsa nähden edelleen vähän tutkittu yritysmuoto. Vaikka peräti 90 prosenttia suomalaisista on jonkin osuustoimintayrityksen jäsen, vain 30 prosenttia tuntee osuustoiminnan hyvin.