Molemmat Mikkelin Graanin marketit ovat juhannusviikolla auki 24/7 — "Maailma muuttuu ja jos yöllä on kysyntää, silloin täytyy myös kauppojen olla auki"

Prisma ja Citymarket ovat juhannusviikolla auki ympäri vuorokauden. 24/7-aukioloaikaa testataan Mikkelissä ensimmäistä kertaa.

Mika Strandén

Ruokaostoksia pääsee juhannusviikolla tekemään halutessaan myös yöllä.
Ruokaostoksia pääsee juhannusviikolla tekemään halutessaan myös yöllä.

Mikkelin Graanin marketit ovat tänä vuonna juhannusviikolla auki ympäri vuorokauden. Sekä Prisma että Citymarket ovat päättäneet kokeilla 24/7-aukioloaikoja viiden päivän ajan juhannuksen aikaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun isot automarketit ovat Mikkelissä auki myös yöllä.

Työntekijät ovat olleet asian kanssa sujut. Tarvittava määrä halukkaita yötyöläisiä on jo ilmoittautunut. — Marko Miettinen

Suur-Savon marketkaupan johtaja Iiro Siponen kertoo, että ympärivuorokautista aukioloa on mietitty Mikkelissä jo monta vuotta. Muualla Suomessa Prismat ovat olleet jo muutaman vuoden ajan juhannuksena ja jouluisin auki yötä päivää. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Jyväskylässä Prismat olivat viime jouluna auki koko ajan.

— Joulu ei ole meille niin tärkeää aikaa, mutta juhannuksena tavaraa menee, Siponen sanoo.

Juhannus on kulta-aikaa

Samaa sanoo Citymarketin kauppias Marko Miettinen. Prisma ja Citymarket sijaitsevat samassa rakennuksessa, joten on luonnollista, että molemmat ovat auki juhannuksena.

— Juhannus on meille kulta-aikaa. Samalla se on myös paras mahdollisuus kokeilla, toimiiko tämä, Miettinen sanoo.

Mikkelin seutu kuhisee ihmisiä juuri juhannuksen aikaan, kun ihmiset ovat matkalla mökeilleen ja takaisin.

— Maailma muuttuu ja jos yöllä on kysyntää, silloin täytyy myös kauppojen olla auki, Miettinen sanoo.

Yötyö ei ole poikkeuksellista

Vaikka tavalliselle asiakkaalle yöllä kaupassa käyminen on hyvinkin erikoista, kaupan alalla yötyö ei kuitenkaan ole kovin poikkeuksellista. Hypermarketeissa paiskitaan juhannuksen aikaan öisin töitä aina.

— Hyllyjä täytyy muutenkin täyttää öisin. Nyt vain kassoille tulee poikkeuksellisesti yöksi työvoimaa, Siponen kuvailee.

Miettisen mukaan työntekijät ovat suhtautuneet yötyöhön ymmärtävästi.

— Työntekijät ovat olleet asian kanssa sujut. Tarvittava määrä halukkaita yötyöläisiä on jo ilmoittautunut, Miettinen sanoo.

Graanin marketien ympärivuorokautinen aukiolo alkaa juhannusviikon maanantaina 18. kesäkuuta ja loppuu juhannusaattoon, perjantaihin 22. kesäkuuta.

Luetuimmat