Helprint asetettu konkurssiin, ja ratkaisulla sinetöityi mikkeliläisen painotalon kohtalo – Edessä kuitenkin vielä pitkä prosessi

Talvivaaraa ja Juvan Bookwelliä aiemmin selvittänyt asianajaja harmittelee menetettyä mahdollisuutta.

Jaakko Avikainen

Mikkeliläisen painotalon Helprintin toiminta on loppunut jo aiemmin. Sata ihmistä jäi vaille työtä.
Mikkeliläisen painotalon Helprintin toiminta on loppunut jo aiemmin. Sata ihmistä jäi vaille työtä.

Etelä-Savon käräjäoikeus on asettanut mikkeliläisen painotalo Helprintin konkurssiin.

Käräjäoikeus tiedotti ratkaisusta tiistaina aamupäivällä.

Hakijoina ovat UPM Sales Oy ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.

Velallinen on todettu maksukyvyttömäksi. Konkurssipesälle on määrätty pesänhoitaja. Tämä ottaa haltuunsa pesän omaisuuden, laatii pesäluettelon ja velallisselvityksen.

Pesänhoitaja myös ilmoittaa konkurssin alkamisesta velkojille.

Painotalon liiketoiminta oli pitkään tappiollista. Viime vuonna yritys myytiin, ja uudet virolaiset omistajat kertoivat kehittävänsä toimintaa. Heidän aikanaan painotoiminta Mikkelissä kuitenkin hiipui nopeasti ja loppui kokonaan. Omistajiin kohdistui talousrikosepäilyjä.

Velkojat hakivat yhtiötä konkurssiin viime toukokuussa.

Marraskuussa käräjäoikeus hylkäsi saneeraushakemuksen, koska velkojat ja sitä myöten oikeus katsoivat, ettei yritys ole tervehdytettävissä.

Voi jouduttaa saatavia

Painotalon toiminnan loputtua noin 100 ihmistä jäi vaille työtä, ja palkkoja on heiltä jäänyt saamatta.

Tieto konkurssista tavoitti tiistaina varapääluottamusmies Aki Immosen. Tarkkaa käsitystä vaikutuksista helprintililäisten asemaan ei heti ollut, mutta Immonen otaksuu konkurssin tarkoittavan ainakin virallista irtisanomista.

– Mahdollista on, että saatavien käsittely palkkaturvasta nyt jouduttuu, toivoo Immonen.

Pesänhoitajaksi määrätty asianajaja Jari Salminen kertoo käyneensä painotalon tiloissa heti tiistaina.

– Käytiin paikan päällä katselemassa ja arvioimassa muun muassa kiinteistöä. Nyt aletaan parsimaan kasaan, mitä (yhtiössä) on tapahtunut.

– Meneillään on informaation kasaamisen vaihe, ja selvittämistä jatketaan ja vauhtiin päästään, jos eivät rajat mene kiinni, viittaa Salminen toimistonsa sijaintiin Helsingissä ja tarpeeseen kulkea Mikkelissä.

Painotoiminta tuskin käynnistyy

Hän sanoo, että ensimmäiseksi pesä selvittää työntekijöiden aseman, näiden saatavien määrän ja aloittaa ely-keskuksen palkkaturvaviranomaisen kanssa toimet työpanosten korvaamiseksi henkilöstölle.

Muuten hän ennakoi, että edessä on pitkä prosessi.

Tehdastiloissa on koneet paikallaan. Salmisen mukaan osa niistä voisi olla vielä painotoiminnassa kuranttia tavaraa.

– Tavaraa on hiivatisti, ja osa voi olla realisoitavissa.

– Siihen en jaksa uskoa, että painotoimintaa enää saataisiin käyntiin.

Omistussuhteissa epäselvyyttä

Pesän omaisuuden ja varojen selvittämistä mutkistavat epäselvyydet omistussuhteista.

Konkurssi koskee Helprintiä, ei virolaisomistajan läheisyhtiöitä. Viime syksynä käsitellyn ja tyrmätyksi tulleen saneeraushakemuksen papereista ilmenee, että käyttöomaisuutta ja kiinteistö olisi myyty virolaisomistajan tai -omistajien toisille yhtiöille.

Salminen toteaa, että kaikenlaista tietoa on, ja asioihin pyritään nyt saamaan selvyys.

Myös poliisiin hän sanoo olleensa yhteydessä.

Salmisen erityisosaamiseen noin 30 vuoden kokemuksella kuuluvat yrityssaneeraukset, konkurssit ja yritysjärjestelyt. Hän toimi muun muassa Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesän julkisselvittäjänä. Kirjapainoala on tullut tutuksi Bookwellin kaaduttua Juvalla.

Salminen sanoo tietävänsä painoalan vaikeaksi. Silti hän harmittelee pitkää noin vuoden kestoa, joka koostui Helprintiä koskevien ensimmäisten konkurssihakemusten ja yrityksen oman saneeraushakemusten käsittelystä.

– Menetettiinkö siinä kenties mahdollisuus löytää toiminnalle jatkaja?

Juttua jatkettu 11.05 luottamusmiehen ja kello 17.50 pesänhoitajan kommenteilla.

Uusimmat uutiset