Lähes kolmasosa Etelä-Savon yrityksistä on saanut koronatukea – 34 miljoonaa euroa ei riitä paikkaamaan kaikkia menetyksiä

Uusia tukimuotoja ei ole tiedossa, ja pandemia jatkuu.

Sami Saarenpää

Eri reittejä koronatukea on saanut  reilusti yli 2 000 eteläsavolaista yritystä.
Eri reittejä koronatukea on saanut reilusti yli 2 000 eteläsavolaista yritystä.

Etelä-Savon ely-keskus laskee, että lähes kolmasosa maakunnan yrityksistä on saanut tukea koronapandemian aiheuttamiin vaikeuksiin.

Eri reittejä koronatukea on saanut siis reilusti yli 2 000 yritystä.

Yritysten selviytymistä on avustettu valtion pussista noin 34,5 miljoonalla eurolla.

Ely-keskus pitää rahamäärää merkittävänä, mutta sen ei uskota riittävän kompensoimaan kaikkia yritysten kärsimiä liikevaihdon menetyksiä ja tappioita.

Ely-keskus ennakoi, että koronan vaikutukset elinkeinoelämälle ja työpaikkoihin ovat hämärän peitossa ja vasta tulossa.

– Pessimistinen näkemys perustuu epävarmuuksiin, joita on riittävästi ja monella toimialalla. Kesähän oli esimerkiksi matkailualalla täällä päin ihan hyvä, mutta nyt näkymä on epävarma, sanoo johtaja Juha Pulliainen Etelä-Savon ely-keskuksesta.

Myös teollisella sektorilla voi olla edessä vaikeita aikoja.

Pulliainen pohtii, että vaikutukset saattavat aikaa myöten laajentua päivittäisten palvelujen kysyntään, jos ostovoima heikkenee.

Koronatukia järjestettiin keväällä ja kesällä. Nyt uusia tukimuotoja ei ole tiedossa. Pandemia ei kuitenkaan ole ohi.

Positiivisen näkökulman tilanteeseen voi luoda EU:n massiivisten elvytyspakettien kautta. Pulliainen odottaa niiden alkavan vaikuttaa aikaisintaan ensi vuonna.

– Ja onhan meillä myös tämä peruselvytys päällä, kun EKP syytää rahaa pankeille.

Eniten elyltä ja Business Finlandilta

Ely-keskuksen saamista tukihakemuksista kolme neljäsosaa sai myönteisen päätöksen. Niitä tehtiin 764 kappaletta, ja rahoitusta niihin sitoutui yhteensä 10,0 miljoonaa euroa.

Eniten rahaa Etelä-Savoon tuli Business Finlandin poikkeusrahoituksessa, yhteensä 19,2 miljoonaa euroa 381 hankkeeseen.

Eri tukimuodot oli kohdistettu eri kokoluokan yrityksille tai toimialarajauksella. Muun muassa yksinyrittäjille oli oma tukensa, ja sitä sai tuhat yrittäjää Etelä-Savossa.

Käytössä useita kanavia

Yhteenveto eri tukimuotojen tilanteesta Etelä-Savossa (osassa vielä käsittely kesken):

Ely-keskuksesta kehittämishankkeisiin sai tukea 764 yritystä yhteensä 10,0 miljoonaa euroa.

Business Finland on myöntänyt Etelä-Savoon 381 hankkeeseen yhteensä 19,2 miljoonaa euroa.

Maaseutuyritysten koronatuista on tehty 66 myönteistä päätöstä, yhteensä 0,6 miljoonaa euroa.

Kuntien kautta välitettävää yksinyrittäjien tukea sai noin 1 000 yritystä, yhteensä 2,0 miljoonaa euroa.

Ely-keskusten ja te-toimistojen majoitus- ja ravintolasektorin MaRa-tukea on useaa alalajia. Määrällisesti merkittävintä joukkomaksatukseen perustuvaa tukea on saanut lähes 200 yritystä, yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa.

Valtiokonttorin yleistä kustannustukea on myönnetty 64 yritykselle, yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.

Finnveralla on yrityksille suunnattuja rahoitustuotteita, joiden määrää on nostettu ja ehtoja helpotettu. Suoria avustuksia yrityksille Finnvera ei myönnä.

Yrittäjä on voinut henkilönä hakea te-toimistosta työttömyysturva-avustusta. Tukea on saanut noin 1 000 henkilöä Etelä-Savossa.

Lähde: Etelä-Savon ely-keskus