Haapasen leipää saa jatkossakin – Tuotanto on tavoitteena aloittaa uudelleen jo joulukuun alussa

Myös Haapasen tuotemerkki säilyy ennallaan, mutta leipomon hallinnollinen nimi ja liiketoiminta pysyvät konkurssipesän omistuksessa.

Jaakko Avikainen

Haapasen ruisleivästä pääsee nauttimaan tulevaisuudessakin.
Haapasen ruisleivästä pääsee nauttimaan tulevaisuudessakin.

Konkurssiin syksyllä menneen otavalaisen Haapasen Kotileipomon tuotteita saa jatkossakin. Haapasen Kotileipomon enemmistöosakas Timo Tepponen kertoo lunastaneensa konkurssipesältä tuotantokoneet- ja laitteet. Tuotanto pyritään aloittamaan uudelleen joulukuun alusta lähtien.

Osalla työntekijöistä on alustavasti suunnitelmissa lähteä myös itse leipomon osakkaaksi.

– Omistajapohja ja sitoutuminen tulisivat laajenemaan osakkuuksien myötä. Työntekijämme olivat motivoituneita jatkamaan ja tuotteillemme on ollut paljon kysyntää. Saamme ruisleipämme saman tien tuotantoon vanhoissa pusseissa, kuten aina ennenkin, Tepponen kertoo.

Myös Haapasen tuotemerkki säilyy ennallaan, mutta leipomon hallinnollinen nimi ja liiketoiminta pysyvät konkurssipesän omistuksessa.

Lokakuussa Länsi-Savo uutisoi Haapasen Kotileipomo Oy:n konkurssiaikeista leipomoalan huonon kannattavuuden takia. Yhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen elokuussa 2017. Helmikuussa 2020 päättyneellä tilikaudella yhtiö teki 660 000 euron liikevaihdon yhtiön tuloksen ollessa 49 000 euroa tappiollinen.