Työvoimapula pahenee Etelä-Savossa — Puutetta on niin kokeista, sähkömiehistä kuin metallimiehistäkin

"Tämä on ihmeellinen tulppa. Kasvumahdollisuuksia olisi, mutta ei ole kasvun tekijöitä", sanoo Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Teppo Leinonen.

Pekka Hölkki

Esimerkiksi hyvät hitsaajat ovat ammattiosaajien puutelistalla.
Esimerkiksi hyvät hitsaajat ovat ammattiosaajien puutelistalla.

Työvoimapula on Etelä-Savossa totisinta totta. Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Teppo Leinonen sanoo, että yhä useampi maakunnan yritys on huolissaan osaavan työvoiman saatavuudesta, ja pulaa podetaan monella toimialalla.

Leinosen mukaan viestit vaikeuksista ovat yleistyneet tämän vuoden aikana. Kyse ei ole kesäsesongista, vaikkakin esimerkiksi kokkeja on etsitty kivet ja kannot kääntäen.

Leinonen kertoo, että esimerkki metalli on jo kauan ollut ala, jossa työvoimatarpeita on enemmän kuin tarjontaa.

— Lisäksi tarvetta on muun muassa sähkömiehistä, muovityöntekijöistä ja elementtityöntekijöistä. Myös eri alojen insinöörejä ja työpäälliköitä oltaisiin valmiita rekrytoimaan.

— Tämä on ihmeellinen tulppa. Kasvumahdollisuuksia olisi, mutta ei ole kasvun tekijöitä, pohtii Leinonen.

Kasvunäkymät ovat hyvät

Kehitysnäkymät on Etelä-Savossa arvioitu hyviksi. Ely-keskuksen kevään katsauksessa arvioitiin valoa olevan kaikilla keskeisillä toimialoilla. Myös Leinonen sanoo, että potentiaalisia kasvuyrityksiä on paljon.

— Paikalleen ei voi jäädä polkemaan, jos muualla yritykset kasvavat. Menetämme kilpailukykyä. Aika huolestuttavia olivat maakunnan vientiluvut kahdelta viime vuodelta. Ne olivat miinuksella, kun samaan aikaan 16 maakunnassa prosenttiluvut kasvoivat.

Leinosen mukaan työvoiman saatavuuteen liittyvää ongelmaa selittää väestön ikärakenne, eli eläkeiän saavuttanutta tai sitä lähestyvää väkeä on paljon. Myös koulutuksen supistaminen vaikuttaa.

Yritykset monesti turvautuvat ulkomaiseen työvoimaan.
— Ja mikäpä siinä, muualta tulee koulutettuja päteviä tekijöitä. Sitoutuminen yritykseen vaan ei ole aina lujaa.

Vesa Vuorela

Kauppakamarin toimitusjohtaja Teppo Leinonen pitää tilannetta harmillisena, koska yleiset kasvunäkymät olisivat Etelä-Savolle suotuisat. 

Leinonen sanoo, ettei maakunta ole pulman kanssa yksin. Kysyntää on muuallakin, ja ihmisten liikkuvuus maan sisällä on rajallista. Etelä-Savon on vaikea erottua vetovoimatekijöillään, ja jos potentiaalinen muuttaja harkitsee tänne tulemista, tämä saattaa olla vaikeuksissa löytää puolisolle töitä.

— Palkalla kilpailemista ei juuri esiinny, sillä se käy yrityksille kalliiksi. Toisaalta meidän vahvuutemme on palkkatasoa kompensoivat elinkustannukset, jotka usein muualla ovat merkittävästi isommat.

Mielikuvaa kannattaa kohentaa

Leinonen arvioi, ettei teollisuuden ja tuotannollisen toiminnan houkuttelevuus ole nuorille riittävällä tasolla.

— Mielikuvat työstä ovat usein vääriä. Toivoisikin, että yritysten lisäksi toimialajärjestöt tekisivät enemmän työtä mainekuvan luomisessa.

Osaavan työvoiman saatavuuden pulaa punnitsi kesän alussa myös Etelä-Savon kauppakamarin teollisuusvaliokunta. Sen mukaan ongelma on vakava.

Valiokunta varoitteli, että jos työvoimaa työssäkäyntialueelta ei löydy, aikaa myöten yritysten toiminta saattaa siirtyä muualle tai hiipua.

Leinonen sanoo, että elinkeinoelämä haluaa avata keskustelua asiasta. Alkusyksyllä järjestöjen kutsusta järjestetään tilaisuus, jossa pureudutaan ammattikoulutuksen reformiin ja sen mahdollisesti antamiin mahdollisuuksiin.

Leinonen odottaa paljon reformilta, kunhan oppilaitokset ja yritykset saadaan sitoutumaan uudistukseen.

— Koulutuksen työelämäyhteyksien ja räätälöidymmän opetuksen kautta yritykset voivat saada osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat