Matias Bauer vetämään MPY:n uutta kuluttaja-asiakkaiden palveluihin keskittyvää yritystä

Osuuskunta eriytti yritys- ja verkkoliiketoiminnan omiksi yhtiöikseen, ja omistaa ne molemmat sataprosenttisesti. Bauer valittiin vetovastuuseen talon sisältä.

Lukas Pearsall

Matias Bauer on ollut MPY:n palveluksessa vuodesta 2015 lähtien. Kuvassa oikealla Maria Pyyhtinen.
Matias Bauer on ollut MPY:n palveluksessa vuodesta 2015 lähtien. Kuvassa oikealla Maria Pyyhtinen.

Yritys- ja verkkoliiketoimintansa vuoden vaihteessa eriyttänyt MPY Osuuskunta on nimittänyt kuluttaja-asiakkaiden ja pienyritysten tietoliikennepalveluihin keskittyvän MPY Telecomin toimitusjohtajaksi Matias Bauerin, 41.

Bauer on aiemmin toiminut MPY:n kuluttajaliiketoiminnan myynti- ja liiketoimintajohtajan tehtävissä.

— Tulemme keskittymään Telecomissa vahvasti Etelä-Savon ja sen ympäristössä olevan oman verkon ja sen päälle rakennettavien palveluiden kehittämiseen, toteaa Bauer tiedotteessa.

Toinen uusista yrityksistä, MPY Yrityspalvelut, keskittyy valtakunnallisten yritysasiakkaiden IT-palveluihin. Sen ja samalla koko osuuskunnan väliaikaisena toimitusjohtajana toimii Esa Matikainen.

MPY Telecomin hallitukseen on kutsuttu teleoperaattori DNA:n ja sen tytäryhtiöiden johtotehtävissä toiminut Riitta Tiuraniemi.

Muut MPY Telecomin hallitusjäsenet ovat Etelä-Savon kampuskiinteistöjen johtaja Juha Paanila, hallitusammattilainen Marina Vahtola ja MPY Osuuskunnan hallituksessa toimiva Jouko Vuoti.

MPY Yrityspalveluiden hallitukseen on nimetty SoteDigin kehitysjohtaja Päivi Hokkanen, Digital Economy and Innovation johtaja Mika Helenius, Mediatalo Keskisuomalaisen kuluttaja- ja markkinointijohtaja Juhana Tikka
sekä MPY Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Seppo Ruotsalainen.