Etelä-Savoon perustettiin lähes 700 uutta yritystä vuoden 2018 aikana — Mikkeli jäi hiuksenhienosti edellisen vuoden lukemasta

Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin merkittiin koko Suomen osalta 35 946 uutta yritystä vuonna 2018.

Vesa Vuorela

Uusia yrityksiä perustettiin Mikkelissä vuonna 2018 hieman vähemmän kuin vuonna 2017. Esimerkiksi parturi-kampaajat ovat usein yrittäjiä. Arkistokuvassa Sara Kinnunen lueskelee lehteä Sabiha Zengilin työskennellessä hänen hiuksiensa parissa Studio In parturi-kampaamossa.

Etelä-Savoon rekisteröitiin vuoden 2018 aikana 699 uutta yritystä. Vuoteen 2017 verrattuna yrityksiä perustettiin 75 enemmän.

Mikkeliin perustettiin 256, Pieksämäelle 91, Mäntyharjuun 32, Kangasniemelle 30, Juvalle 26, Hirvensalmelle 14, Puumalaan 14 ja Pertunmaalle 7 uutta yritystä.

Edellä mainituista kaupungeista ja kunnista ainoastaan Mikkeli jäi jälkeen vuoden 2017 luvuista. Kaikissa muissa yrityksiä perustettiin enemmän.

Mikkelissä perustettiin viime vuonna 256 yritystä, kun vuonna 2017 uusia yrityksiä rekisteröitiin 258.

Koko Suomessa nousua lähes 2 000 yrityksen verran

Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin merkittiin koko Suomen osalta 35 946 uutta yritystä vuonna 2018.

Viimeisen viiden vuoden aikana määrä on korkein, ja nousua vuoteen 2017 verrattuna on 1 720 yritystä.

Suurimmassa osassa maakuntia uusia yrityksiä rekisteröitiin enemmän vuonna 2018 kuin vuonna 2017.

Etelä-Karjalassa, Kanta-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa, Pohjanmaalla ja Satakunnassa uusien yritysten määrä väheni.