Camri ravasi komeasti kolmanneksi Rovaniemen kuninkuusraveissa

Costello ja Akaasia kruunattiin kuninkaallisiksi.

Katja Jantunen

Camri (3) haastoi päätösmatkalla tiukasti viime vuonna kuninkuuden voittaneen Köppisen (4).
Camri (3) haastoi päätösmatkalla tiukasti viime vuonna kuninkuuden voittaneen Köppisen (4).

Viime vuonna Costello oli kahden osamatkan jälkeen kärjessä, mutta väkivahva Köppinen Vermon viimeisellä takasuoralla kiriin, joka kantoi siuntiolaisen aina ravikuninkaaksi saakka.

Asetelmat olivat sunnuntaina Rovaniemen Mäntyvaarassa samanlaiset, kun 3 100 metrin päätösmatka lähestyi loppuaan. Ari Moilanen ohjasti Köppisen lähdön jälkeen keulaan, jossa viimeistä kauttaan kilpaileva ”Vermon Sheriffi” pysyi maaliin saakka.

Hallitseva ravikuningas teki kaikkensa ja voitti päätösmatkan ennen Costelloa, mutta kokonaisajassa orimattilalainen Costello oli 1,9 sekuntia nopeampi.

— En halunnut lähteä härkkimään keulaan. Pääasia oli tasainen vauhti. Seurailin vain, ettei Köppinen pääse karkuun ja toisaalta mitä Välähdys tekee takana, Costellon ohjastaja Risto Tupamäki kertasi.

Punkaharjulaisen Jani Konnun kasvattama ja omistama Camri oli tasaisen varma jokaisessa lähdössä ja sijoittui kokonaiskilpailun kolmanneksi. Hevosta valmentava ja ohjastava Terho Rautiainen oli tyytyväinen Camrin suorituksiin.

— Hyvä viikonloppu. Kaksi parempaa oli edellä ja Camri teki hyvät esitykset jokaisella matkalla, Rautainen totesi.

Camri ohitti viimeisellä osamatkalla Välähdyksen, jonka vauhti hiipui. Sen sijoitus oli neljäs.

Camrin kanssa pitkän tien kulkenut Jorma Konnu oli tyytyväinen viikonloppuun.

— Myönteisesti yllättyneitä ja oikein tyytyväisiä ollaan. Kaikki juoksut olivat hyviä. Pitkällä matkallakin Camri tuli hyvin keulahevosten kanssa loppusuoralle, jossa teki sitten vähän tiukkaa, Konnu sanoi.

Camri oli etusuoralle tultaessa kolmantena, mutta putosi lopulta viidenneksi. Avauspäivän 2100 metrillä 12-vuotias Camri oli neljäs ja sunnuntain maililla hienosti toinen.

Punkaharjulaisori oli Kuninkuusraveissa viidettä kertaa ja kolmatta kertaa kolmas.

— Ainahan sitä voittoa odottaa, mutta ei viikonlopusta jäänyt mitään hampaankoloon.

Konnu sanoo, että Camri on nähtävillä kahden viikon päästä Hannolanpellon totoraveissa.

— Ainakin hevonen tuodaan sinne näytille. Vielä en osaa sanoa ajetaanko sillä siellä.

Vuodesta 1976 kilpaa ajanut 72-vuotias laihialainen Markku ”Faari” Hietanen sai tammakilpailun päätteeksi arvokkaan kruunun pitkälle uralleen. Hietasen ohjastaman Akaasian kahden viime vuoden kakkossijat kirkastuivat kuningattaren seppeleeksi.

Kurikkalaisen Ari Oja-Nisulan valmentama Akaasia voitti kuningattaren seppeleen 0,7 sekunnin erolla ennen Sävel-Taikaa. Etelä-Pohjanmaan vahvan panoksen täydensi mailin osamatkan voittanut lapualaisen Olli-Matti Porolan valmentama Ryti-Tyttö, joka oli kokonaiskilpailun kolmas.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet