Kultsu FC ryösti MP:n Urskissa — putoamistaistelu tiivistyi entisestään

Joona Mäenpää nosti MP:n maalin päähän, mutta kiri ei kantanut tasoihin asti.

Jaakko Avikainen

Kultsu FC:n puolustaja Riku Nurkka siivosi pallon väljemmille vesille MP:n Vadym Petrovin nenän edestä.

Mikkelin Palloilijat joutui nöyrtymään joutsenolaiselle Kultsu FC:lle toistamiseen tällä kaudella. Kotikentällään kevätkaudella MP:n lukemin 1—0 voittaneet joutsenolaiset olivat terävänä Urskissakin, ja kolme sarjapistettä lähti Kultsu FC:n matkaan lukemin 1—2 (0—2).

Tunnustellen alkaneessa ottelussa Kultsu FC siirtyi johtoon 23. minuutilla, kun viime kaudella MP:ssä pelannut Antti Voutilainen yllätti Joonas Merosen kaukolaukauksella. Peliin hitaasti lämmennyt MP sai vielä toisen kylmän suihkun hiukan ennen taukovihellystä, kun vieraiden Olli Hätönen survoi pallon sisään kulmapotkun jälkitilanteesta 43. peliminuutilla.

— Meillä kesti vartti, ennen kuin pääsimme edes peliin mukaan. Syötöt olivat huonoja, mutta sitten peli aavistuksen parani, sanoi MP:n valmentaja Janne Loukiainen.

Toisella jaksolla MP saikin kenttätapahtumia hivenen hallintaansa, mutta maalinteko onnistui hyväksytysti vasta 86. minuutilla. Joona Mäenpää viimeisteli MP:n kavennuksen. Ozeias Graciano onnistui saamaan pallon aikaisemmin ohi Kultsun maalivahdin Saku Pesosen, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. MP:llä oli toisella jaksolla useita hyviä tekopaikkoja, mutta viimeistely ei onnistunut.

— Tärkeämpänä näkisin kuitenkin sen, että maalipaikkoja tulee. Viimeisessä neljässä pelissä olemme tehneet kuusi maalia, ja tänäänkin tilanteita oli, Loukainen tuumi.

— Turhan passiiviseksi meni peli lopussa. Jouduttiin aika kovaan pyöritykseen, mutta onneksi saimme pidettyä johtoaseman, kun 0—2-tilanteessa oli omiakin paikkoja tehdä lisämaaleja, Kultsu FC:n valmentaja Kimmo Lötjönen totesi.

Päivän ottelutulokset tiivistivät Kakkosen A-lohkon putoamistaistelua entisestään. Sudet voitti FC Lahti Akatemian ja nousi MP:n ohi seitsemänneksi. Kultsu FC puolestaan on nyt tasapisteissä FC Kiffenin ja MiPK:n kanssa. Maalieron ansiosta Kiffen on ensimmäisenä säilyjänä.

Ensi viikonloppuna pelattavaan Mikkelin kauden toiseen paikallisotteluun on ladattu siis varsin kovat panokset. Kaupungin herruuden lisäksi on jaossa isoja pisteitä säilymisen kannalta, sillä tasaväkisessä sarjassa jännitettävää riittänee loppumetreille asti.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo