St Michel uhkaa jäädä koronaviruksen jalkoihin – Toukokuu ratkaisee raviviikonlopun kohtalon

Raviradan puheenjohtaja pitää mahdollisena "karsittua" versiota, toimitusjohtaja Kari Tiainen uskoo vahvasti kilpailun järjestämiseen.

Jaakko Avikainen

Mikkelin uudistetulla raviradalla ehdittiin ajaa kilpaa kolmena päivänä ennen ravien kilpailutoiminnan keskeytymistä koronaviruksen vuoksi.
Mikkelin uudistetulla raviradalla ehdittiin ajaa kilpaa kolmena päivänä ennen ravien kilpailutoiminnan keskeytymistä koronaviruksen vuoksi.

Mikkelin ravirata valmistelee toistaiseksi St Michel-raveja, mutta totutussa muodossa tapahtumaa ei välttämättä nähdä – jos yleensä nähdään. Koronavirus uhkaa jättää jalkoihinsa myös Mikkelin vauhtiviikonlopun, joka on määrä järjestää 18.–19. heinäkuuta.

– Pahalta näyttää. Kyllä toiveet kaikkien aikojen St Michelin järjestämisestä ovat siirtyneet vuotta eteenpäin, Mikkelin Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Kakriainen toteaa Länsi-Savolle.

Vaikka tilanne ei tällä hetkellä kannustakaan optimismiin, ei raviradalla ole vielä heitetty pyyhettä kehään. Järjestelyjä tarkastellaan toukokuussa.

– Toimitusjohtaja Kari Tiainen tekee töitä etänä ravien eteen. Toukokuusssa on kokous, jossa linjataan, mitä tehdään, Kakriainen toteaa.

Toistaiseksi raviurheilu on keskeytyksissä 14. huhtikuuta saakka. Yli 500 katsojan yleisötapahtumat on kielletty tällä tietoa toukokuun loppuun saakka.

Mikkelin raviradalla oli tarkoitus järjestää Farmari-maatalousnäyttely kaksi viikkoa ennen St Micheliä, mutta koronaviruksesta johtuen tapahtuma siirtyi vuoteen 2022.

Tiainen uskoo mahdollisuuksiin

Kakriaisen mukaan St Michel-viikonloppu voidaan järjestää myös "karsitussa" muodossa.

– Tällöin palvelutarjonta olisi keitto-burgeri-makkara-olutlinjaa. Kilpailut käytäisiin todennäköisesti kotimaisin voimin, ehkä Ruotsista voisi myös saada hevosia, Kakriainen puntaroi.

Tiainen itse suhtautuu optimistisesti ensi kesään. Hän pitää mahdollisena sitäkin, että ravit voitaisiin järjestää ja täydellä palvelutarjonnalla.

– Jos rajoituksia pystytään purkamaan toukokuusta eteenpäin, jää riittävä aikaikkuna tapahtuman kunnolliseen järjestämiseen. Elitloppetin on sanottu olevan liian arvokas ajettavaksi ilman yleisöä, joten mielestäni St Michelissä pitäisi myös pitää kiinni tapahtuman tasosta, Tiainen sanoo.

Tiaisen mukaan yleisön reagointia poikkeusaikojen jälkeen on kuitenkin vaikea ennakoida. St Michel on vetänyt viime vuosina yli 20 000 katsojaa, mikä tekee siitä Mikkelin suurimman ja ravikauden toiseksi suurimman yleisötapahtuman.

– Onko patoutunutta kysyntää, vai pelätäänkö rajoitusten jälkeenkin lähteä isoihin tapahtumiin, Tiainen kysyy.

Rataremontti nosti odotuksia

Mikkelin ravirataa remontoitiin täksi kaudeksi, joten ennen koronaviruspandemian puhkeamista odotukset olivat korkealla. Kaviouraa on kehuttu remontin jälkeen nopeaksi ja rata on valmistellut myös lentokuljetusta.

– Siitä on kyllä laitettava kädet ristiin, että remontti on nyt tehty. Tässä taloustilanteessa remontille olisi ollut mahdotonta saada rahoitusta, Kakriainen huokaa.

Koronaviruksen vuoksi ravikilpailut ovat pysähtyneet lähes kaikkialla Euroopassa Ruotsia lukuun ottamatta, joten mahdollisia St Michel-hevosiakin voisi nyt vain arvailla.

Mikkelin ravirataa pidetään tällä hetkellä ajokuntoisena, sillä radalla voi käydä ajamassa harjoitusajoa.

– Kaikilla ravi-ihmisillä ei täällä päin ole omaa rataa. Lisäksi hevosklinikalla käydään myös, perustelee Kakriainen.

Hippoksella yt-neuvottelut

Seisahtunut kotimaan kilpailutoiminta vaikuttaa vakavasti raviurheilun rahatilanteeseen. Kun raveja ei ajeta, ei Veikkaukselle kerry pelituottoja ja radat jäävät ilman muun muassa ravintolatuottoja.

Lisäksi muiden pelimahdollisuuksien väheneminen – raha-automaattien sulkeminen ja vähentynyt urheiluvedonlyönti – kutistavat jaettavaa pelituottoa entisestään. Arpajaislain mukaan Veikkauksen pelituotoista neljä prosenttia menee hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen.

Taloustilanteesta johtuen raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut. Neuvottelut eivät tähtää henkilövähennyksiin, vaan taloutta on tarkoitus tasapainottaa lomautuksin.

Ruotsissa jatketaan kilpailua

Ravipiireissä heräsi jonkun verran spekulointia kilpailutoiminnan aloittamisella Suomessakin, mutta perjantaina asialle laitettiin keskusjärjestön suunnalta stoppi. Ravikilpailujen keskeytys jatkuu.

– Hallitus painotti päätöksessään, että kaikessa toiminnassa on otettava huomioon yhteiskunnan linjaukset sekä hevosalan vastuu yhteiskunnallisena toimijana. Tilannetta seurataan säännöllisesti ja päätös ravikilpailutoiminnan jatkamisesta tehdään heti kun se on mahdollista, Hippoksen verkkosivuilla kerrottiin.

Ruotsissa ravit ovat pyörineet tähän asti, sillä koronaviruksen vuoksi tehdyt rajoitukset ihmisten liikkumiseen ovat olleet Suomea lievemmät.

Ruotsi kuitenkin tiukensi rajoituksiaan perjantaina, mutta tästä huolimatta ravit jatkuvat. Ruotsissa on kielletty sunnuntaista lähtien 50 ihmistä isommat tapahtumat, kun Suomessa luku on kymmenen.

Suomesta voi Veikkauksen kautta pelata myös Ruotsin ravipelejä. Samoin Ruotsissa kilpailee nyt jonkun verran suomalaishevosia.

Juttua muokattu 27.3.2020 klo 19.49: lisätty Kari Tiaisen kommentit.