Jammeh pakotti MP:n tasapeliin — Voitto ei jäänyt kiinni maalipaikoista

Mikkeliläisten tappiottomien pelien sarja venyi jo 23:een.

Jukka Laitinen

Kentän paras pelaaja Sam Jammeh venytti jalkansa Jiri Haikosen laukaukseen ja piti maalinsa puhtaana.
Kentän paras pelaaja Sam Jammeh venytti jalkansa Jiri Haikosen laukaukseen ja piti maalinsa puhtaana.

Mikkelin Palloilijoiden oli tyytyminen 0–0 -tasapeliin, kun se kohtasi FC Viikingit molemmille merkityksettömässä jalkapallon Kakkosen nousukarsintasarjan ottelussa lauantaina Urheilupuistossa.

MP:lle pelissä oli tarjolla voittokin. Kotijoukkue loi etenkin toisella jaksolla lukuisia maalipaikkoja, mutta palloa ei saatu helsinkiläisten maaliin hyvistäkään tilanteista. Viimeisenä siitä piti huolen vieraiden maalivahti Sam Jammeh torjumalla lähes kaiken mahdollisen.

Voitto ei jäänyt kiinni maalipakoista. — Janne Wilkman

Pelin tärkeimmäksi anniksi jäikin lopulta MP:n tappiottomien pelien sarjan jatkuminen 23:een, kun kaudesta on vielä pelaamatta kaksi ottelua.

Tahmea alku

Ottelun avausjakso ei tarjonnut ihmeitä. Peli oli varovaista, tempo hidasta ja maalipaikat kortilla.

MP:stä Denis pääsi kahdesti yrittämään maalintekoa ja vierailla oli yksi yläkulman yli suuntautunut vapaapotku. Käytännössä se jäi myös heidän ainoaksi todella vaaralliseksi paikaksi.

— Ei oikein päästy maalipaikoille. Tehtiin peli liian vaikeaksi ja menetimme pallon liian usein hyökkäyssuunnassa, myönsi MP:n päävalmentaja Janne Wilkman.

Paikkoja oli maaleihin

Toinen puoliaika oli MP:ltä huomattavasti parempaa pelaamista. Pallo pyöri helsinkiläisten kenttäpäädyssä ja muun muassa Deniksellä, Jiri Haikosella, Joonas Nissisellä ja puoliajalla kentälle tulleella Niila Forsellilla oli tilaisuutensa ohittaa Jammeh.

Paras näistä lankesi Haikoselle, joka pääsi puolittain läpi. Jammeh venytti kuitenkin jalkansa Haikosen laukauksen eteen.

Kulmiakin MP:llä oli kaikkiaan neljätoista.

— Voitto ei jäänyt kiinni maalipakoista. Joskus pallo menee maaliin ja joskus ei, totesi Wilkman ja kehui samaan hengenvetoon Jammehia.

— Tänään palkintoraadilta jäi huomaamatta vastustajan maalivahti.

Omasta joukkueestaan Wilkmania miellytti Forsellin sisääntulo.

— Hän tuli hyvin peliin ja antoi pari murtavaa syöttöä.

— Ja koko porukalle pitää nostaa hattua. Jokainen halusi näyttää vielä osaamisensa.

Jukka Laitinen

Denis oli ajoittain tiukassa vartioinnissa. Brassi pääsi kuitenkin maalipaikoille, joista hän olisi voinut ratkaista pelin.
Denis oli ajoittain tiukassa vartioinnissa. Brassi pääsi kuitenkin maalipaikoille, joista hän olisi voinut ratkaista pelin.

Väki katosi katsomoista

Nousun jo ratkettu ottelu ei houkutellut Urskiin ja koleaan säähän kuin 282 maksanutta katselijaa. Muillakaan nousukarsintapaikkakunnilla eivät katsomot pullistelleet väenpaljoudesta, joka herättää kysymyksen koko nousukarsintasarjan mielekkyydestä.

Wilkmanin mielestä pelit ovat arvokkaita, sillä ne kasvattavat kauden pituutta.

— Joka vuosi ei varmasti tule samanlaista päätöstä kuin nyt.

— Haemme maksimaalista tulosta kauden kahdesta viimeisestä ottelusta, lupasi Wilkman.

Erotuomari otti roolia

Ottelun alku viivästyi 15 minuutilla, kun selkävaivaisen avustavan erotuomarin tilalle jouduttiin kutsumaan pikavauhtia uusi mies, Jussi Haikonen.

Oikeudenjakajilla oli muutoinkin roolia ottelussa, sillä erotuomari Ayhan Dagin vihellykset eivät miellyttäneet kumpaakaan joukkuetta ja kuumensivat tunteita.

MP:stä Dag varoitti Vincent Bikanaa, Sammy Ndjockia, Filipe Melloa ja Haikosta.

Sen lisäksi Dag ohjasi MP:n valmentajan Jorma Naakan katsomoon puolelle aivan pelin lopulla hänen taputettuaan Haikosen saamalle varoitukselle.

Näin pelattiin

Maalit: Ei maaleja.

Kokoonpanot, MP: Sammy Ndjock (v), Jiri Haikonen (v), Iiro Äijö, Vincent Bikana (v), Matti Kohonen, Janne Kuhmonen (86. Joonas Kimari), Juuso Tarvainen, Filipe Mello (v), Joonas Nissinen (66. Lucas dos Santos), Aatu Manninen (46. Niila Forsell), Denis.

FC Viikingit: Sam Jammeh, Ville Varila, Teemu Honkaniemi (39. Jan Eklund), Bob Diasonama, Jere Pulkkinen, Ilmari Pohjanvirta (46. Patrik Ahonen), Ayuub Abdi, Pierre Nlate, Lauri Karjalainen, Joel Paatelainen (66. Nico Orenius), Cheikh Toure.

Erotuomari: Ayhan Dag.

Yleisöä: 282.

Luetuimmat