Puumalassa uintijuostaan ensi viikonloppuna — katsojat voivat seurata kilpailua satamassa ja reitin varrella

Uintia ja juoksua yhdistävä Swimrun saapuu uutena urheilulajina Puumalaan ensi viikonloppuna.

Tanja Rihu

Saimaa Swimrun starttaa Puumalan satamasta.

Uintia ja juoksua yhdistävä Swimrun saapuu uutena urheilulajina Puumalaan ensi viikonloppuna.
Ruotsista lähtöisin olevan lajin kilpailuja on aiemmin järjestetty muun muassa Porkkalassa, Espoossa ja Äkäslompolossa, ja nyt laji rantautuu myös Suomen suurimmalle järvelle Saimaalle.
Uintijuoksu on moniosuuksinen kilpailu, jossa osallistujat juoksevat maastossa ja uivat avovedessä merkittyä reittiä pitkin. Kilpailun aikana osallistujat vaihtavat useasti juoksuosuudelta uintiin ja päinvastoin.
Puumalassa kilpaillaan kahdella eri reitillä. Parikilpailu pidemmällä noin 19 kilometrin reitillä ja yksilökilpailu noin 10 kilometrin reitillä.
Reitti kulkee Puumalan taajaman eteläpuolen saaristomaisemissa. Lähtö on Puumalan satamassa ja maali aivan vieressä Puumalansalmen sillalla.
Katsojat voivat seurata ensimmäistä uintiosuutta satamassa ja kilpailua reitin varrella.

Saimaa Swimrun 26.8.2017.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo