Huono tulos hyvällä pelillä — Jukurit taipui niukasti HPK:lle

Mikkeliläisten kolmannen erän kiri jäi kesken.

Ville Kaakinen

Miro Ruokonen vei HPK:n 1–0 -johtoon alivoimalla. Turo Asplund ja Juhana Aho voivat vain todeta tilanteen.
Miro Ruokonen vei HPK:n 1–0 -johtoon alivoimalla. Turo Asplund ja Juhana Aho voivat vain todeta tilanteen.

Jukurien vierasottelu Hämeenlinnassa päättyi mikkeliläisten kannalta harmittavaan tappioon, vaikka joukkueen peli olikin raikasta ja tuotti paljon maalipaikkoja. Ottelun loppulukemat kirjattiin kotijoukkueen hyväksi lukemin 3-2 (0-0, 0-2, 1-2).

— Tulosta lukuun ottamatta ihan kelpo esitys meiltä. Hallitsimme peliä varsinkin ottelun alussa, mutta ei pystytty tekemään maaleja pariin erään, Jukurien päävalmentaja Risto Dufva kommentoi.
Aina tuloskaan ei kerro koko totuutta. Ei varsinkaan tiistaina, kun mikkeliläiset hävisivät vieraskaukalossa niukasti HPK:lle. Kotijoukkue nappasi kolme pistettä lähinnä maalivahtinsa Emil Larmin ansiosta, joka venyi ottelussa isoihin torjuntoihin.

HPK-maalivahti venyi kiekon tielle peräti 27 torjuntaan. Vastaavasti Jukurien Juhana Aholle ottelu oli vaikea varsinkin kaksi ensimmäistä erää, jolloin mikkeliläisvahdille kertyi torjuntoja vain yhdeksän.

Jukurit aloitti kirinsä kolmannessa erässä, kun HPK-fanien buuauksen kohteena ollut Teemu Suhonen osui kahdesti.

Myös yksi Jukurien lisämaali oli lähellä, mutta tällä kertaa pitkä videotarkistus tuotti mikkeliläisten kannalta huonon tuloksen.
Ottelussa pelillisesti paremmin esiintynyt mikkeliläisjoukkue vaikeutti HPK:n hyökkäyspeliä etenkin avauserässä, jolloin Jukurit tyrehdytti hämeenlinnalaisten pitkät kulmapyöritykset iskemällä aktiivisesti kiinni kiekollisiin pelaajiin.
HPK saikin peliään hienoisesti hallintaan vasta kolmannessa erässä, sillä kaksi ensimmäistä erää mentiin täysin mikkeliläisten merkeissä.

Raikkaasti luistellut Jukurit sai kuitenkin kylmää vettä niskaansa toisen erän kuudennella peliminuutilla, kun HPK:n Miro Ruokonen luisteli alivoimaisen maalintekoon. Maali oli vastoin pelitapahtumia, sillä tilanne oli erän ensimmäinen, jolloin HPK luisteli mikkeliläisalueelle.

Jukurien jatkaessa täydellistä pelinhallintaa, joutui HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen turvautumaan aikalisään ajassa 35.59. Aikalisä tuotti HPK:lle kaivatun tuloksen, kun Kristian Vesalainen vei yksilösuorituksellaan pelin 2-0:aan.

— 2-0 oli kahteen erään oikea tulos, mutta myös vähän väärä tulos, kun katsoo mitä peli oli, Dufva tuumi.

Jukurien ottelut jatkuvat torstaina Turussa TPS:n vieraana.
— Ei taivuttu tänään kolmen maalin tappioon. Tämmöistä tämä välillä on. Ei auta, kun pakata tavarat ja lähteä Turkuun.

Näin pelattiin
1. erä: maaliton.
Jäähyt: 00.14 Zach Budish J 2, 4.38. Severi Sillanpää H 2 min, 8.01 Teemu Henritius J 2 min.
2. erä: 25.14 Miro Ruokonen 1–0 av, 36.54 Kristian Vesalainen 2–0.
Jäähyt: 23.41 Janne Lahti H 2 min, 38.49 Janne Ritamäki J 2 min.
3. erä: 43.32 Eetu Tuulola (Vesalainen, Oula Palve) 3–0 yv, 45.41 Teemu Suhonen (Henritius, Samuli Piipponen) 3–1, 51.21 Teemu Suhonen (Samuli Piipponen) 3–2.
Jäähyt: 42.38 Ilmari Pitkänen J 2 min, 46.22 Palve H 2 min, 48.39 Turo Asplund J 2 min, 52.31 Antti Jaatinen J 2 min.
Jäähyt yhteensä: HPK 3x2 min=6 min, Jukurit 6x2 min= 2 min.
Maalivahtien torjunnat: Emil Larmi HPK 7+16+6=29, Juhana Aho Jukurit 3+6+10=19, pois: 58.17-58.41, 59.16-60.00.
Erotuomarit: Jari Leppäalho, Jouni Saukkonen, (Jere Koskela, Tommi Niittylä).
Yleisöä: 3 189.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.