Kampparit jatkoi voittokulkuaan Suomen cupissa

OLS kaatui samoin 4–2 -lukemin kuin Narukeräkin.

Vesa Vuorela

Kalle Lempinen viimeisteli kaksi maalia, kun OLS kaatui 4-2.
Kalle Lempinen viimeisteli kaksi maalia, kun OLS kaatui 4-2.

Mikkelin Kampparien ottelut jääpallon Suomen cupissa jatkuivat voitollisesti lauantaiaamuna Oulussa, kun Oulun Luistinseura kaatui maalein 4–2 (1–1).

Ensimmäisellä puoliajalla mikkeliläisillä oli käynnistymisvaikeuksia, mutta toisella 30-minuuttisella peli kulki.

— Eka jakso oli sekava, aamu-uninen peli. Ensimmäiset kymmenen minuutin jälkeen olimme ajoittain pahoissa vaikeuksissa OLS:n kanssa, kertoi Kampparien päävalmentaja Antero Levänen.

— Onneksi he eivät saaneet kuin tasoitusmaalin.

Lempinen osui kahdesti

Puoliajalla Levänen painotti pelin rauhoittamista ja ote kääntyi.

— Viilasimme vähän pelipaikkoja ja saimme hallinnan. Hyvä tasonnosto pojilta.

Otteen siirryttyä Kamppareille Ilia Sokolov, Jari Purovirta ja Kalle Lempinen iskivät maalin mieheen ja kasvattivat johdon 4–1:een ennen kuin Atte Lämsä kavensi loppulukemat 4–2:een rangaistuslyönnistä viimeisellä minuutilla.

Kampparien avausmaalin viimeisteli Lempinen.

Lauantain toisessa, kello 20.20 alkavassa, ottelussa Kampparit kohtaa WP:35:n. Jos Kampparit voittaa varkautelaiset, ratkaistaan alkulohkon B:n voitto ja pääsy cupin finaaliin sunnuntain ottelussa Porvoon Akillesta vastaan.