Passarien naiset jatkavat kimuraisen lohkon kärjessä

Taistelu lentopallon naisten 2-sarjan lohko viiden kahdesta ylemmän jatkosarjan paikasta jatkuu tiiviinä. Viikonloppuna kaikki kolme kärkijoukkuetta, Passarit, Savonlinnan Ajo ja pieksämäkeläinen Tsemppi-82 voittivat pelinsä ja näin ratkaisu jäi kahdelle viimeiselle kierrokselle.

Passarit voitti omassa ottelussaan Leppävirran Virin 3–0 (25–16, 25–18, 25–20) sunnuntaina kotonaan ja jatkaa kärjessä. Samat 18 pistettä on kerännyt Ajo. Tsempillä pinnoja on kaksi vähemmän.

Ajo ja Passarit kohtaavat ensi sunnuntaina Savonlinnassa, jossa todennäköisesti ratkaistaan jo toinen paikka. Kärkijoukkueista helpoin loppuohjelma on Tsempillä.

Passarien paketti pysyi kasassa

LeViä vastaan Passarien peli kulki usealla osa-alueella hyvin. Vastaanotto, syötöt ja passipeli toimivat. Hyökkäyksissä Passarit onnistui vielä laajalla rintamalla joka paikalta.

— Paketti pysyi hyvin koko ajan kasassa. Vahva esitys meiltä, kertoi Passarien valmentaja Mikko Korhonen.

— Peli oli koko ajan meidän hallinnassamme.

Passareista eniten pisteitä, 18 teki hakkuri Emma Häyrinen. Tiina Mustosen saalis oli 9, Anna Hannikaisen 8, Minna Partasen 7 pinnaa. Ella Korhonen ja Senni Hyvönen yltivät kumpainenkin kuuteen tehopinnaan.