Blogi: Yksinkertaisen vaikea asia

Ville Niskanen ihmettelee blogissaan jalkapallon Suomen Cupia.

Blogi: Yksinkertaisen vaikea asia

Jos joku kysyy, missä olin viime keskiviikkona, voisin vastata että tulevaisuudessa. Aina vuodessa 2017. Ja vuodessa 2017 kaikki näyttää toistaiseksi hyvältä. Mikkelin Palloilijat on voittanut kaksi ottelua ja tykittänyt niissä yhteensä 26 maalia.

Harmaa ja ankea keskiviikko. Mitä tehdä? Suomen Cupin 3. kierroksen peli entisessä Liljendalin kunnassa, joka on nykyisin osa Loviisaa. Miksi? Tai miksi ei? Siispä siis sinne.

Paikan päältä löytyikin erittäin sympaattinen ottelutapahtuma. Kutosessa pelaava Liljendals IK isännöi cupissa muutamaa sarjaporrasta ylempänä pelaavaa MP:tä, joka tunnetaan kunniakkaasta historiastaan. Idyllinen kenttä pellon vieressä pienen kylän laitamalla, mukava määrä yleisöä ja tietenkin kisamakkarat -cup-romantiikkaa parhaimmillaan. Täydennyksenä vielä todellisen urheilun ystävän sää, tuuli ja vesisade! Sääolot toivat vielä oman mausteensa otteluun, sillä syksyinen ilta kävi jokseenkin hämäräksi. Enkä saanut edes flunssaa. Kotijoukkue LIK putosi vieraiden kyydistä heti alussa, mutta 1-11 -kavennus avauspuoliajalla sai aikaan kunnon reaktiot niin yleisön kuin joukkueenkin keskuudessa. Näin sen pitää mennä!

Ja nähdäänpä Urheilupuistossakin vielä yksi futismatsi tänä syksynä. Neljännen kierroksen ottelu tuo Urskin iltavaloihin espoolaisen SexyPöxyt 12. lokakuuta.

Mutta tässäpä ne hyvät asiat Suomen Cupissa taitavat sitten ollakin. Palataan tulevaisuudesta, oli kyse ensi viikosta tai vuodesta 2017, takaisin tähän hetkeen.

Likimain kaikki mu u Suomen Cupissa tuntuukin sitten menneen enemmän tai vähemmän päin mäntyä.

Cup siis päätettiin uudistaa yhdistämällä Suomen Cup ja lähinnä liigaseurojen kauteen valmistautmista palvellut Liigacup toisiinsa. Määrän X kierroksia jälkeen joukkue voi päästä pelaamaan Suomen Cupin lohkovaiheessa, joka pyörähtää käyntiin ensi vuoden puolella. Lohkovaiheeseen pääsevät Veikkausliigan ja Ykkösen seurojen lisäksi Kakkosen nousukarsinnoissa pelanneet seurat ja tämän vuoden puolella itsensä lohkoon asti pelanneet joukkueet.

Näistä pykälistä on seurannut muutamia varsin vekkuleita käänteitä.

Porilainen Musan Salama hävisi turkulaiselle KY-Sportille toisen kierroksen ottelun. Joukkue raivasi tiensä kuitenkin Kakkosen karsintoihin, joten se pääsee kerran cupista pudottuaan lohkovaiheeseen. Gnistanin eteneminen Kakkosen A-lohkon voittoon puolestaan toi kuopiolaiselle Kings SC:lle luovutusvoiton ja paikan neljännelle kierrokselle, sillä ”Kipinä” sai myös paikan lohkovaiheessa nousukarsintapaikan myötä.

Neljännelle kierrokselle jäi lopulta jäljelle siis 15 joukkuetta, koska 4. kierrokselle päässeistä joukkueista myös Espoon FC Honka lunasti lohkovaihepaikan voittamalla Kakkosen C-lohkon. Näin ollen arvontaan tuli myös yksi tyhjä lipuke. Ja kas, lipuke osui Kings SC:n kohdalle, joten kuopiolaiset ovat selviytyneet kaksi cup-kierrosta eteenpäin pelaamatta minuuttiakaan!

Cup-kilpailun periaate on ollut historiassa hyvin simppeli. Voittamalla pääsee jatkoon ja kun tarpeeksi voittaa pelejä, on lopulta voittanut koko höskän. Suomen Cupissa on onnistuttu säätämään yksinkertainen asia mahdollisimman vaikeaksi.

Asiaa on puitu suhteellisen kriittiseen sävyyn muun muassa FutisForum-keskustelpalstalla. En ihmettele äänenpainoja yhtään. Pohdiskelin aiemmin MP-KuPS -ottelun yhteydessä sitä, miten Suomen Cupin arvostus saataisiin nousuun. Epäilen vahvasti, että ainakaan tämä ei ole se tapa, mistä myös jälleen laskenut osanottajamäärä kertoo omaa viestiään. Suomen Cupista on tullut onneton sekamelska.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.