Risto Dufva jättää Jukurit – Kaksivuotinen sopimus on purettu

Jukureita jo 1990-luvulla valmentanut Risto Dufva ei jatka seuran päävalmentajana.

Vesa Vuorela

Risto Dufva luotsasi Jukureita seuran kahden ensimmäisen liigakauden ajan.

Jääkiekon SM-liigassa pelaavan Mikkelin Jukurien päävalmentaja vaihtuu. Risto Dufva, 54, jättää seuran. Risto Dufvan ja Jukurien solmima kaksivuotinen jatkosopimus on purettu.

— Kaksi kautta ovat osoittaneet, että Mikkelin Jukurit on liigajoukkue sekä liigaorganisaatio ja Etelä-Savo ansaitsee liigapaikan, Dufva toteaa Jukurien tiedotteessa.

— Valmentajan tehtävä vaatii valtavasti voimavaroja ja kauden päättyessä katsottiin, että minä olen kantanut korteni kekoon Jukurien liigataipaleella ja Jukurien on aika etsiä uutta verta peräsimeen. Tulen kauden alussa innolla Ikioma Areenalle kannustamaan henkistä kotijoukkuettani, Dufva jatkaa tiedotteessa.

Dufva valmensi Jukureita SM-liigassa kahden kauden ajan. Ennen liigapestiä Dufva luotsasi Jukureita kausina 1998—2006, jolloin seura nousi 2. divisioonasta Mestikseen ja voitti sarjan mestaruuden neljä kertaa.

— Kunnioitan Ristoa suuresti ja Risto Dufva on johtaja, joka on saanut joukkueensa puhaltamaan yhteen hiileen ja antamaan kaikkensa kehittymisen, voittamisen ja menestymisen eteen, kertoo tiedotteessa Jukurien toimitusjohtaja Tuomas Muotka.

Jukurit tiedottaa ensi kauden joukkueen olevan viimeistä silausta vaille valmis, ja yhteisten harjoitusten on määrä alkaa 9. huhtikuuta. Harjoituksia vetävät Juuso Hahl, Mika Tarvainen, Teemu Suokas ja Mikko Hakkarainen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet