Torisport viihdyttää neljänä päivänä — Nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus liikkua ja leikkiä vapaasti koko tapahtuman ajan

Mikkeliläislähtöinen tapahtuma on uudistanut jälleen sisältöään.

Risto Hämäläinen

Torisport saapuu jälleen Mikkeliin, josta se on lähtöisinkin. Arkistokuva.
Torisport saapuu jälleen Mikkeliin, josta se on lähtöisinkin. Arkistokuva.

Keskiviikkona Mikkelin torialueella käynnistyy järjestyksessään kahdeksas Torisport. Ilmaisessa perheliikuntapahtumassa riittää ohjelmaa lauantaihin saakka.

Torisport on alun perin mikkeliläinen konsepti, joka on levinnyt myös Lahteen, Kuopioon ja Kouvolaan. Tarkoituksena on tarjota matalan kynnyksen leikkipohjaista tutustumista erilaisiin lajeihin, ja tänä vuonna tapahtumaan tulevissa uudistuksissa tämä tavoite korostuu entisestään.

Aikaisemmilla kerroilla Torisportin aamupäivät ovat olleet leikkipainotteista ja iltapäivisin on pidetty lajiesittelyjä. Tällä kertaa urheiluseurojen lajiesittelyt on jätetty kokonaan pois isolta areenalta, ja näin osallistujilla on mahdollisuus liikkua ja leikkiä vapaasti koko tapahtuman ajan.

— Yritämme vielä entistäkin enemmän olla matalan kynnyksen liikuntatapahtuma, niin lapsille, aikuisille kuin vanhuksillekin. Aikaisemmin iltapäivät ovat hieman lässähtäneet, kun kaikki perheet eivät ole arkipäivinä ehtineet ollenkaan leikkipisteisiin, kertoo Torisportin tapahtumapäällikkö Janne Moilanen.

Moilanen toivoo, että etenkin kokonaan liikuntaa harrastamattomat saadaan tapahtuman kautta löytämään liikkumisen ilon.

Kaikki tapahtuu torin puolella

Myös aukioloajoissa on tehty muutoksia, sillä nyt leikki- ja liikuntapisteet ovat arkipäivinä auki tunnin verran aikaisempaa pidempään, kello 18:aan asti. Lauantaina voi liikkua 15:een saakka.

Muutoksena on myös se, että kaikki tapahtuu torin puolella aluetta.

— Idea on, että vanhemmat voivat istua katsomossa ja silti nähdä lapsensa koko ajan. Olemme kaukana liikenteestä, ja Torisport Areena aukeaa ainoastaan torin puolelle.

Uusia lajipisteitä tämän vuoden tapahtumassa ovat muun muassa pomppuliukumäki, futisdarts ja futisbiljardi, sekä turvallinen ekoaseammunta. Perjantaina on luvassa Suunnistusseura NaVi:n suunnistusrasteja sekä EsLi:n liikuntaleiriläisten vierailu.

Torisport Mikkelin torilla keskiviikosta lauantaihin kello 10. alkaen. Lauantaina toiminta päättyy kello 15 ja muina päivinä kello 18.