Ri-Pa jäi pisteittä kotonaan, vaikka pelasi hyvän ottelun – Ri-Pan Joonas Heinikainen: "Tämä oli oikeastaan ensimmäisiä kertoja tällä kaudella, kun pelattiin hyvin, vaikka tulos oli, mitä oli"

Ristiinan Pallo hävisi KJP Susille kotonaan maalein 3–5 perjantai-illan ottelussa.

Vesa Vuorela

Arkistokuva Ristiinan Pallon ja Savilahden Urheilijoiden välisestä ottelusta torstailta 30. heinäkuuta.
Arkistokuva Ristiinan Pallon ja Savilahden Urheilijoiden välisestä ottelusta torstailta 30. heinäkuuta.

Ristiinan Pallo hävisi perjantaina kotikentällään maalein 3–5 kouvolalaiselle KJP Sudet itäisen alueen miesten Kolmosen B-lohkossa. Sarjataulukon kärkipäässä lymyilevän vierasjoukkueen tiedettiin ennakkoon olevan haastava vastustaja.

– Alku oli samanlainen kuin viikko sitten Savilahden Urheilijoita vastaan. Saatiin nopeasti avausmaali ja pelattiin ensimmäinen puoliaika hyvin, Ri-Pan joukkueenjohtaja Joonas Heinikainen kertoi.

Ristiinalaiset aloittivat maalinteon kahdeksannella minuutilla, kun Sami Kontulainen onnistui. Kouvolalaisten Henrik Hellstén tasoitti pelin 21. minuutilla ja Oskari Nurminen vei 32. minuutin maalillaan vieraat 1–2-johdossa tauolle.

– Pelaajat menivät kylki kylkeä vasten ja pelattiin kovaa. Tämä oli oikeastaan ensimmäisiä kertoja tällä kaudella, kun pelattiin hyvin, vaikka tulos oli, mitä oli. Lisäksi meidän laiturit onnistuivat kentällä.

"Mikkelin Pallo-Kissojen A-juniorit olivat auttamassa meitä ja pelasivat jokainen hyvän ottelun"

Ottelu oli noin tunnin pelin jälkeen tasaisessa tilanteessa, kunnes kotijoukkueen keskittyminen hieman herpaantui. Vieraiden Kalle Sippula viimeisteli ensin 1–3-maalin ja heti perään toisen, tilanne 1–4. Pian Hugo Kemppainen teki Ri-Palle 2–4-maalin, mutta Riku Venäläinen kaunisteli lukemiksi 2–5 seuraavasta hyökkäyksestä.

– Mikkelin Pallo-Kissojen A-juniorit olivat auttamassa meitä ja pelasivat jokainen hyvän ottelun. Etenkin Kemppaiselle peli oli positiivinen, kun hän onnistui maalinteossa kahdesti, Heinikainen sanoi.

Ri-Pan Kemppainen onnistui 72. minuutilla kaventamaan ottelun tilanteeksi 3–5, mutta ristiinalaiset eivät lopulta saaneet ottelusta pistettäkään.

Loppukaudesta vastassa päävastustajat

Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen Ri-Palla on kaksi pistettä, kun alkusarjaa on jäljellä kaksi ottelua. Sen jälkeen alkavat ylä- ja alaloppusarjojen pelit, joita ristiinalaiset pelaavat neljä.

– Joukkueemme peliä oli tänään tosi mukava seurata, kun onnistumisia tuli. Se kuitenkin harmitta, ettei pisteitä tule. Seuraavat kuusi ottelua ovat kuitenkin niitä meidän päävastustajia vastaan, kun alaloppusarja käynnistyy.

Ri-Pa pelaa seuraavaksi 15. elokuuta Kymin Pallon vieraana Kotkan Karhulassa.

Näin pelattiin

Ri-Pa–KJP Sudet 3–5 (1–2)

Maalit: 8. Sami Kontulainen 1–0, 21. Henrik Hellstén 1–1, 32. Oskari Nurminen 1–2, 58. Kalle Sippula 1–3, 60. Sippula 1–4, 62. Hugo Kemppainen 2–4, 63. Riku Venäläinen 2–5, 72. Kemppainen 3–5.

Kokoonpanot

Ri-Pa: Mika Hurskainen, Samuel Damsk, Samir Ataei (86. Joonas Heinikainen), Jussi-Julius Korhonen, Toni Neuvonen, Artturi Lehkonen, Riku Piispa, Sami Kontulainen (22. Hugo Kemppainen (v)), Tero Penttinen, Valtteri Leinonen (v), Veikko Teräsranta (46. Kalle Korvenpää).

KJP Sudet: Ville Iiskola, Riku Venäläinen, Samuel Arponen (46. Khalid Kaddouri), Simo Tura (v) (65. Veeti Tuomala), Kalle Sippula (84. Sami Suleva), Niko Nakari, Henrik Hellstén, Petri Marttila Petri, Elias Inkilä, Oskari Nurminen, Jarkko Iiskola.

Tuomarit: Heini Hyvönen (Jari Kuusenhako, Jussi Haikonen).

Yleisöä: 50.