Kampparien treenipeli siirtyi perjantai-iltaan

Vesa Vuorela

Jään puolesta Hänskissä voitaisiin pelata. Kahdeksan plusastetta ja vesisade haittaavat kuitenkin pelaamista ja Kampparien torstai-illan treeniottelu on peruttu.
Jään puolesta Hänskissä voitaisiin pelata. Kahdeksan plusastetta ja vesisade haittaavat kuitenkin pelaamista ja Kampparien torstai-illan treeniottelu on peruttu.

Mikkelin Kampparien ja Porvoon Akilleksen torstai-iltainen jääpallon harjoitusottelu on peruttu. Ottelu oli määrä pelata Hänskissä, mutta lämmennyt keli teki ottelun pelaamisen haasteelliseksi.

— Torstai-illaksi on luvattu kahdeksaa plusastetta ja vettä. Niissä olosuhteissa peli ei palvele kumpaakaan, kertoo Kampparien päävalmentaja Antero Levänen.

— Jää kyllä olisi mahdollistanut pelaamisen.

Jotta tarvittava treenipeli saadaan alle ennen Bandyliigan avausta, Kampparit teki pikaratkaisun ja järjesti uuden ottelun perjantai-illaksi. Kello 19.30 alkavaan peliin saapuu vastustajaksi JPS Jyväskylästä.

— Halu pelata on ja tarkoitus on tehdä vielä kokeiluja, sanoo Levänen.

— Vähän meillä on kuitenkin haasteita kokoonpanon kanssa loukkaantumisten takia.

Luetuimmat