Veiterä jatkaa yksin sarjakärjessä — Kamppareille tyly tappio Lappeenrannassa

Kampparit kaatui tylyin luvuin Lappeenrannassa. Joni Maaranen sai 500 Bandyliigan ottelua täyteen.

Kampparien Joni Maarasen juhlaottelussa mikkeliläisten ilonhetket jäivät vähiin.
Kampparien Joni Maarasen juhlaottelussa mikkeliläisten ilonhetket jäivät vähiin.

Tapaninpäivän tahti oli Kisapuiston tekojäällä alkukaudesta tuttu. Veiterä kuritti Kamppareita murskaluvuin 9—1 (3—1). Toisella jaksolla ero repesi pelitapahtumiin nähden turhankin isoksi, mutta voitto oli vihreäpaidoille täysin ansaittu.

Samaan aikaan Narukerä pelasi Porvoossa ja kärsi kauden ensimmäisen tappionsa. Tämän ansiosta Veiterä jatkaa Bandyliigan kärjessä yksin otettuaan seitsemästä ottelusta täydet 14 pistettä.

Ottelun alku oli pelillisesti jääpalloilun juhlaa loistavassa säässä. Molemmat joukkueet olivat aktiivisia ja pallo liikkui iloisesti koko kentän alueella. Maalinteon aloitti kulmalyönnin jälkitilanteesta Veiterän Ere Verhelä ja Kampparit tuli ansaitusti Karo Liimataisen osumalla tasoihin viitisen minuuttia myöhemmin.

Ensimmäiseen varttiin kulminoitui Kamppareiden pelin parhaat asiat. Sen jälkeen Veiterä minuutti minuutilta otti peliä vahvemmin haltuunsa ja mikkeliläisten ainoaksi juhlan aiheeksi jäi Joni Maarasen uran 500 Bandyliigan ottelun muistaminen.

— Peli oli ainakin aluksi todella vauhdikasta ja mentiin jopa hurlumheitä. Pallonmenetyksiä tuli ja hyvä keli vauhditti peliä aika paljon. Peli oli siinä kohtaa tosi tasaista, Veiterän maalilla totutun varmasti pelannut Topi Peuhkuri muisteli.

Avausjakson kaikki kolme maaliaan Veiterä teki kulmalyönneistä. Siinä missä Veiterä teki mitä tahtoi, niin Kamppareiden lupaavasti alkanut pelinrakentelu tyrehtyi. Vuorollaan esimerkiksi kokenut Kimmo Huotelin ja Iisakki Kaivola kuljettivat palloa yli keskialueen, mutta syöttösuuntia ei hyökkäysalueelta löytynyt mistään.

— Oltiin alussa pelirohkeita, mutta ensimmäisen lopusta lähtien peli kääntyi Veiterälle ja syöttömatkat sekä kohteet menivät liian vaikeaksi. Luovuttiin pallosta liian nopeasti, Kamppareiden luotsi Antero Levänen myönsi.

Seitsemän A-junnua

Kamppareilla oli kokoonpanossaan seitsemän A-junnua. Vierasjoukkueen pelirohkeus karisi kuitenkin ottelun edetessä.

— Alun jälkeen syöttömatkat ja kohteet meni liian vaikeaksi. Alettiin luopumaan pallosta liian nopeasti ja ensimmäinen jakson lopulla peli lähti kääntymään Veiterän suuntaan, Levänen sanoi.

— Yritettiin pelata suoraviivaisemmin, mutta ongelma oli se, että suoraviivaisten hyökkäysten jälkeen pallo ei jäänyt meille. Jos olisi tullut vapareita, kulmia tai sivurajoja, niin ei ongelmaa. Nyt Veiterä pääsi avaamaan meidän hyökkäyksistä nopeasti, jatkoi Levänen.

Tappiosta huolimatta Levänen suhtautui tulevaan luottavaisesti.

— Meillä on joukkueessa aika hyvä tilanne. Keskimäärin noin kolmannes A-junnuja eli kuusi ollut peleissä. Tällaisissa kovissa peleissä nuorten iso määrä vielä vähän kostautuu ja maksetaan oppirahoja, mutta se kuuluu tähän leikkiin.

Kampparien kokoonpanosta putosi kesken ottelun Ville Hämäläinen.

— Hän oli melkein kolme viikkoa sairaana joulukuun alussa ja juuri ennen joulua oli Arkangelissa (21-vuotiaiden MM-kisat) mukana ja tuli sieltä äkkiä tänne. Luulen, että tämä meni sen piikkiin, eikä mistään vakavammasta ole kyse, Levänen kertoi.

Näin pelattiin

Maalit: 1. Ere Verhelä 1—0, 6. Karo Liimatainen (Iisakki Kaivola) 1—1, 31. Janne Hauska 2—1, 34. Matias Lehtonen (Tuukka Loikkanen) 3—1, 47. Tomi Hauska 4—1, 54. Aleksi Seppänen (Tomi Hauska) 5—1, 58. Loikkanen (Verhelä) 6—1, 64. Tomi Hauska 7—1, 83. Lehtonen (Tomi Hauska) 8—1, 84. Seppänen (Tomi Hauska) 9—1.

Jäähyt: Veiterä 1x10 min, Kampparit 2x10 min.

Erotuomarit: Antti Malaska (Taavi Sulander, Jukka Vauhkonen)

Yleisöä: 528.