Mehdi Mohammadi siirtyy SavUsta MP:n riveihin

Markus Brusila allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen.

Mika Korpela

Kolmosessa SavUssa maaleja tehtaillut Mehdi Mohammadi teki sopimuksen MP:n kanssa.
Kolmosessa SavUssa maaleja tehtaillut Mehdi Mohammadi teki sopimuksen MP:n kanssa.

Jalkapallon Kakkosen A-lohkossa ensi kesänä pelejään jatkava Mikkelin Palloilijat on tehnyt kaksi pelaajasopimusta. Uutena pelaajana MP:n riveihin liittyy Mehdi Mohammadi. Mohammadi siirtyy Kolmosen Savilahden Urheilijoista, jonka paidassa hän oli Kaakon lohkon toiseksi paras maalintekijä.

Vanhoista vuoden jatkosopimuksen on tehnyt seuran oma kasvatti Markus Brusila.
Tällä hetkellä MP:llä on yksitoista pelaajasopimusta ja sopimusneuvotteluja käydään koko ajan sekä entisten että uusien pelaajien kanssa.
Mehdi Mohammadi, 21, pelasi viime kaudella SavUssa 15 Kolmosen ottelussa ja oli joukkueen paras maalintekijä yhdeksällä maalillaan.
Iranissa jalkapallo-oppinsa saanut vikkelä hyökkäyspään pelaaja puhkuu intoa uuden haasteen edessä.
— Toivon paljon peliaikaa ja olen valmis tekemään sen eteen kovasti töitä. Haluan kehittyä pelaajana ja päästä eteenpäin urallani askel askeleelta, kertoo Mohammadi MP:n tiedotteessa.

Laituri Brusila, 22, pelasi 13 Kakkosen kamppailussa tehden ja syöttäen maalin.
Mennyt kausi oli Brusille iso pettymys henkilökohtaisesti sekä joukkueena ja nyt on tarkoitus pelata toiseen malliin.
— Lähdetään siitä, että viime kausi ei tule toistumaan. Painetaan kovasti hommia ja käännetään kurssi parempaan suuntaan.
— Henkilökohtaisesti haluan ehjän kauden. Tarkoituksenani on vakiinnuttaa paikka avauksessa ja joukkueen tavoitteena on lohkon kärkisijat.

MP:n päävalmentaja Janne Wilkman näkee molemmissa tuoreissa sopimuspelaajissa ison potentiaalin.
— Markus on esiintynyt syksyn harjoitusjaksolla edukseen. Niin hänen kuin muidenkin pelaajien osalta meidän valmentajien tehtävä on kaivaa ne vahvuudet esiin, joilla hän pystyy joukkuetta parhaiten auttamaan.
— Mehdillä on kova halu kehittyä pelaajana ja me mielellämme annamme tällaisille pelaajille mahdollisuuden. Hänellä on ehdottomasti mielenkiintoisia ominaisuuksia pelaajana ja niitä lähdetään nyt jalostamaan uudelle tasolle.
MP ja MiPK kohtaavat tänään sunnuntaina harjoitusottelussa. Peli Urpolan tekonurmella alkaa kello 17.15.