Jari Purovirta laukoi ratkaisun jatkoajalla — Kamppareille toinen voitto JPS:stä trillerin jälkeen

Kampparit ja JPS väänsivät kolmatta välierää jatkoajalle asti. Finaalipaikka on katkolla Kamppareille perjantaina.

Jaakko Avikainen

JPS:n Tuomas Rintala ja Nikke Tuhkanen yrittivät turhaan pysäyttää Kampparien Kalle Lempistä.
JPS:n Tuomas Rintala ja Nikke Tuhkanen yrittivät turhaan pysäyttää Kampparien Kalle Lempistä.

Kampparien ja JPS:n välinen Bandyliigan kolmas välieräottelu tarjoili jännitystä koko rahalla 955-päiselle yleisölle. Mikkeliläisisäntä nappasi ottelusta lopulta toisen kiinnityksen finaalipaikkaan 6—5-jatkoaikavoitolla.

Mikkeliläisten sankariksi nousi Jari Purovirta, joka laukoi kulmalyönnistä ratkaisun 95. minuutin pelin jälkeen.

— Tuli vähän bon voyage-fiilis viime keväästä, kun silloin pelattiin täällä hyvin samanlainen ottelu ja hävittiin silloinkin jatkoajalla, pohti JPS:n joukkueenjohtaja Toni Laatanaho.

— Tasainen ja viihdyttävä pudotuspeliottelu oli tänäänkin. Harmittaa tietysti, että hävittiin. Pienten marginaalien peli, mutta ei auta.

Vahva alku ei tuonut tulosta

Kampparit aloitti ottelun väkevästi ja loi muutamia hyviä tekopaikkoja ensimmäisen 20 minuutin aikana. JPS-vahti Iikka Lempinen venyi maalillaan kuitenkin laukausten tielle.

JPS avasi ottelun maalihanat 18. minuutin kohdalla, kun Ilari Nikula laukoi pallon kulmalyönnin jälkeen verkkoihin. Osuma piristi selvästi alun täysin puolustuskannalla ollutta vierailijaa ja peli tasoittui osuman myötä.

— Oli vähän käänteinen peli lauantain ottelusta. Silloin JPS hallitsi alkua ja me saatiin onnenkantamoinen maali. Tänään taas me hallittiin alkua ja JPS sai maalin, Antero Levänen kommentoi.

Edellisessä ottelussa kovia kokenut Kalle Lempinen oli avausjaksolla pirteällä pelipäällä ja iski Kampparit tasoihin 25. minuutin kohdalla. Nelisen minuuttia myöhemmin mikkeliläisjoukkue siirtyi johtoon, kun Eetu Karhusen komea laukaus yllätti Lempisen.

Kampparit kävi johdossa

Toisen jakson alkuun JPS nousi tasoihin 52. minuutin kohdalla Tuomas Rintalan osumalla, mutta Santeri Laitinen laukoi heti perään Kampparit uudelleen johtoon.

JPS nousi kuitenkin uudelleen tasoihin Saku Hämäläisen osumalla ja 70. minuutin kohdalla Tuukka Ässämäki vei jyväskyläläiset johtoon.

Tämän jälkeen venymiskykyään näytti puolestaan kotijoukkue, kun se karautti Karhusen ja Iisakki Kaivolan pikamaaleilla takaisin johtoon.

Molempiin maaleihin esityön teki avausjaksolla verkkoja heiluttanut Lempinen, jonka 4—4-maaliin johtanut pystysyöttö kentän läpi oli illan komeimpia suorituksia.

JPS nousi vielä tasoihin

JPS täydensi kuitenkin draamankaaren Ässämäen osuttua toistamiseen 82. minuutilla ja vei pelin jatkoajalle.

— Toisen jakson puoliväli oli meiltä vähän heikkoa pelaamista. Siinä ei pysytty omassa pelisuunnitelmassa ja JPS sai tehtyä pari maalia. Siitä on otettava opiksi, kommentoi Levänen.

— Tänään tärkeintä oli, että päästiin kiinni omaan juttuun sen velton Jyväskylän pelin jälkeen. Vastustajan avausmaali ei vaikuttanut meidän peliin, vaan pystyttiin itse tekemään pari ja samalla tavalla toisella jaksolla.

Ottelusarjan neljäs kamppailu käydään perjantaina Jyväskylän Viitaniemessä.

Näin pelattiin

Maalit: 19. Ilari Nikula (Nikke Tuhkanen) 0—1, 26. Kalle Lempinen (Alpo Kaartinen) 1—1, 30. Eetu Karhunen (Iisakki Kaivola) 2—1, 53. Tuomas Rintala (Tuhkanen), 54. Santeri Laitinen (Kimmo Huotelin) 3—2, 62. Saku Hämäläinen (Tuhkanen) 3—3, 71. Tuukka Ässämäki (Tatu Ässämäki) 3—4, 78. Karhunen (Lempinen) 4—4, 79. Kaivola (Lempinen) 5—4, 83. Tuukka Ässämäki (Rintala) 5—5, 95. Jari Purovirta (Ilja Sokolov) 6—5.

Jäähyt yhteensä: Kampparit 2x10 min, JPS 3x10 min.

Erotuomarit: Mats-Olof Gustafsson (Harri Pietiläinen, Sami Kaipia).

Yleisöä: 955.