Kampparien junnuja viedään maailmalle — Luvassa paljon kaivattua kokemusta kansainvälisiltä kentiltä

Reissut avaavat poikien silmät muutoinkin kuin vain pelien osalta.

Risto Hämäläinen

Kamppareista tuleviin MM-kisoihin matkustaa yhdeksän pelaajaa Jukka ja Lasse Pulkkisen johdolla.
Kamppareista tuleviin MM-kisoihin matkustaa yhdeksän pelaajaa Jukka ja Lasse Pulkkisen johdolla.

Mikkelin Kampparien juniorit ovat hyvin edustettuina, kun jääpallokausi jatkuu vielä kotimaisen sarjakauden päätyttyä arvoturnauksilla. Yhteensä 14 nuorta edustaa Suomea kaksissa MM-kilpailuissa ja yhdessä PM-kisassa viikonlopun ja ensi viikon aikana.

Ensimmäisenä tulessa ovat 17-vuotiaat tytöt, jotka pelaavat sunnuntaina alkavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Uppsalassa Ruotsissa.
Poikien vuoro on ensi viikolla, kun 17-vuotiaat ratkovat maailmanmestaruusmitalien kohtalot Venäjän Uljanovskissa ja 15-vuotiaat Ruotsin Söderhamnissa.

Poikien turnauksiin vastustajiaan nuoremmat suomalaiset lähtevät haastajina, mutteivät kuitenkaan altavastaajina. P15:n suurimmat suosikit ovat Venäjä ja Ruotsi, jotka ovat vanhemmassakin ikäluokassa voittajasuosikkeja. P17:ssä myös Kazakstanilla ja Norjalla on sanansa sanottavana.

— Lähdetään tappelemaan ja katsotaan mihin se riittää, sanoo P17-maajoukkueen toinen valmentaja, Teemu Laitisen kanssa neljä vuotta nykyistä projektia vetänyt Kampparien Jukka Pulkkinen.
— Kaikki on mahdollista. Neljä vuotta sitten Suomi voitti MM-kultaa 17-vuotisissa, muistuttaa Jukka Pulkkinen kollegan, Suomen ja Kampparien P15-vuotisten päävalmentajan Lasse Pulkkisen, nyökytellessä vieressä hyväksyvästi.

Tason paljon kovempaa kuin kotoisilla jäillä

Kumpikin Suomen maajoukkue on valmistautunut MM-turnauksiin leireilemällä ja pelaamalla tuplamaaottelut Ruotsia vastaan. Maaotteluissa Suomi kärsi tappiot, mutta ne antoivat hyvää kokemusta ja näyttivät mitä MM-turnauksissa on odotettavissa.

— Pojat pääsivät näkemään, mikä vauhti on kansainvälisillä kentillä. Se on paljon kovempaa kuin kotoisilla jäillä, kertoo Lasse Pulkkinen.
— Ruotsi ja Venäjä tulevat olemaan todella kovia vastuksia. Neljännestä maasta USA:sta ei ole tietoa.

— Mutta 0–0:sta peleihin lähdetään. Pelataan puolustuksen kautta ja hyökätään vastahyökkäyksillä.
— Joukkuepelaaminen ja joukkuehenki tulevat olemaan tärkeässä roolissa. Näillä kaikilla pystymme paikkaamaan niitä puutteita, mitä meillä on, sanoo Lasse Pulkkinen.
Samaa mieltä on Jukka Pulkkinen.

Täysi tupa vastassa

P15 kohtaa avausottelussa Ruotsin ensiviikon torstaina iltapäivästä ja P17 Venäjän samaisen päivän aamuna.
Ottelut pelataan uusissa halleissa. Moskovasta noin 900 kilometriä itään sijaitsevan Uljanovskin halli vetää katsojia 5 000 ja Söderhamn noin 2 000

— Meille avauspeli on haasteellinen. Saavumme Uljanovskiin vasta ottelua edeltävänä iltana. Ja halli on varmasti aivan täynnä katsojia, tietää Jukka Pulkkinen.
— Reissu avaa varmasti poikien silmät, muutoinkin kuin vain pelien osalta.

P17:n päävastustajat ovat Kazakstan ja Norja.
— Eikä Ruotsikaan tule meille yllätyksenä. Se pelaa samalla miehistöllä kuin tuplamaaotteluissa.

Vastuuta Kampparien pelaajille

P15:ssä Kamppareista pelaavat maalivahti Lasse Korhonen ja kenttäpelaajat Elmeri Hämäläinen, Aki Manninen, Aapo Pulkkinen ja Marcus Ukkonen. Heistä kaksi viimeksi mainittua ovat ensikertalaisia maajoukkueessa. Korhosella, Hämäläisellä ja Mannisella on kokemusta tuplamaaotteluista Ruotsia vastaan.

Kampparit valikoituivat lopulliseen 14+2 -pelaajan miehistöön alkujaan noin 40 pelaajasta.
— Kaikki Mikkelin pojat tulevat olemaan avainasemassa joukkueessa, kertoo Lasse Pulkkinen.

P17:ssä Kamppareita edustavat P15-maajoukkueesta kokemusta omaavat Karo Liimatainen, Leevi Kukkasniemi, Eetu Pulkkinen ja Topi Saukkonen.
Joukkueen koko on 16+2. Lisäksi matkaan lähtee yksi varapelaaja.

— Kamppareilla on hyvä edustus maajoukkueissa. Toivotaan, että heistä tulee 2–3 vuoden päästä pelaajia Kampparien edustusjoukkueeseenkin.

— Se vaatii paljon töitä. Töitä on tehtävä omalla ajallakin. Seuran omat harjoitukset kolme kertaa viikossa eivät riitä, painottavat Lasse ja Jukka Pulkkinen.

— Ja kovia pelejä pitäisi lähteä hakemaan turnauksista Ruotsista, mutta se on jo sitten kustannuskysymyskin.

Kampparit tulevissa arvoturnauksissa

P15: Lasse Korhonen, Elmeri Hämäläinen, Aki Manninen, Aapo Pulkkinen, Marcus Ukkonen.
MM-kisat pelataan Ruotsin Söderhamnissa 22.–24.3.
Turnaukseen osallistuvat Suomi, Ruotsi, Venäjä ja USA.
Joukkueen päävalmentajana toimii Kampparien Lasse Pulkkinen

P17: Karo Liimatainen, Leevi Kukkasniemi, Eetu Pulkkinen, Topi Saukkonen.
MM-kisat pelataan Venäjän Uljanovskissa 22.–24.3.
Turnaukseen osallistuvat Suomi, Ruotsi, Venäjä, Kazakstan ja Norja.
Joukkueen toinen valmentaja on Kampparien Jukka Pulkkinen ja huoltaja Johannes Hyvärinen.

T17: Riina Hirvonen, Katja Ahonen, Saara Pirinen, Tytti Saukkonen, Kiira Timonen.
PM-kisat pelataan Ruotsin Uppsalassa 18.–19.3.
Turnaukseen osallistuvat Suomi, Ruotsi ja Norja.