Jari Ketomaa neljäs Kouvolan SM-rallissa — Pyörähdys hurjassa vauhdissa pudotti mikkeliläisen palkintopallilta

Takaiskusta huolimatta Ketomaa oli tyytyväinen etenkin autoonsa.

Hannu Rainamo

Tunturissa keskeyttänyt Jari Ketomaa avasi SM-pistetilinsä Kouvolassa sijoittumalla neljänneksi.

Ralliautoilun kauden toinen yleisen sarjan SM-osakilpailu Kouvolan ympäristössä päättyi Skoda-kuski Teemu Asunmaan voittoon. Asunmaa löi rallia ensimmäisen päivän jälkeen johtaneen ja samaisella automerkillä ajaneen Juha Salon 14,9 sekunnilla.

Rallin voitto ratkaistiin päätöspätkällä, jonka Asunmaa ajoi 13,8 sekuntia nopeammin kuin Salo.

Kolmanneksi ajoi kolmas Skoda-kuljettaja Kristian Kiviniemi. Hän hävisi Asunmaalle 26,6 sekuntia seitsemän erikoiskokeen kisassa.

Ketomaalla oli vauhtia liikaakin

Yleiskilpailun ja SM1-luokan voittotaistelussa avauserikoiskokeille mukana oli myös Jari Ketomaa. Ford Fiestaa vienyt mikkeliläinen oli neljän erikoiskokeen jälkeen vain 4,6 sekunnin päässä tuolloin rallia johtaneesta Henrik Pietarisesta.

Ketomaan kohtaloksi koitui kuitenkin pyörähdys viidennellä erikoiskokeella. Siinä tuhraantui aikaa puolisen minuuttia ja lopulta eroa Asunmaahan oli 48,1 sekuntia.

— Se oli sellainen tosi nopea oikea. Jouduin painamaan jarrun pohjaan, pyörähdin ja autokin sammui, kertoi Ketomaa.

— Olisi siinä voinut kyllä käydä pahemminkin, sillä vauhtia oli todella paljon.

— Harmi, että tuli tuollainen virhe. Nostin vauhtia liikaa. En vain halunnut antaa periksi, kun voitontahto oli niin kova.

— Mahdollisesti voittoon asti vauhti ei olisi riittänyt. Tuolla vauhdilla en ehkä olisi kestänyt loppuun asti tielläkään.

Kehitys on menneyt eteenpäin

Takaiskusta huolimatta Ketomaa oli tyytyväinen etenkin autoonsa.

— Vauhtiin ole todella tyytyväinen. Olemme ottaneet merkittäviä askelia eteenpäin, sanoi Ketomaa.

— Ja näin sen pitääkin olla. Taistelu kärkisijoista on tiukkaa ja kaiken on osuttava kohdalleen jos aikoo pärjätä.