Jukurit törmäsi Atte Engreniin — "Tällaiset kunniakkaat tappiot alkavat jo ärsyttää"

Tehoton Jukurit taipui Helsingissä. Ylivoima takkusi jälleen.

AOP / Matti Raivio

HIFK:n Joonas Raskin kanssa vääntänyt Sami Rajaniemi piti torjunnoillaan Jukurit mukana pelissä.
HIFK:n Joonas Raskin kanssa vääntänyt Sami Rajaniemi piti torjunnoillaan Jukurit mukana pelissä.

Mikkelin Jukurien vaikeudet jääkiekon Liigassa jatkuivat, kun mikkeliläisnippu hävisi perjantai-iltana Helsingissä HIFK:lle maalein 1—2. Tappion myötä Jukurien pudotuspelihaaveet ohenivat lähes olemattomiin.

Jukurit törmäsi ottelussa HIFK-maalivahti Atte Engreniin, ja toisaalta mikkeliläisten riveissä ei ollut tarvittavaa päättäväisyyttä mennä maalille irtokiekkoihin.

Toisen erän hukatut kolme ylivoimapeliä nousivat suureen rooliin. Samoin ottelun viimeisellä minuutilla Jukurit ei onnistunut hyödyntämään miesylivoimaansa.

— Taisi olla kauden kolmaskymmeneskolmas maalin peli. Tällaiset kunniakkaat tappiot alkavat jo ärsyttää. Lisäksi pitäisi saada tehtyä maaleja ylivoimalla. En edes muista, milloin viimeksi on tehty viidellä neljää vastaan, Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta tuumi.

Avauserässä Sami Rajaniemi nappasi Jukurien maalilla muutaman hyvän torjunnan, kun hän pysäytti Joonas Lyytisen, Aleksi Laakson ja Sakari Salmisen laukaukset. Erän jälkimmäisellä puoliskolla Laakso yllätti Rajaniemen längistä.

Toisen erän ylivoimien aikana Jukurien paras paikka aukesi poikittaissyötöstä laukoneelle Vadim Pereskokoville, jonka napakan vedon Engren torjui.

Jukureillakin oli paikkansa

Juhani Tyrväinen viimeisteli erän puolivälissä HIFK:n 2—0-johdon eikä Jukurit pystynyt jalostamaan erän lopun ylivoimaansa kavennusmaaliksi. Päätöserässä Markku Flinck teki Jukurien kaipaaman kavennuksen.

— Meillä oli jo aiemmin paikat tulla mukaan. Kolmannessa erässä paransimme kamppailua, mutta pitäisi pystyä hoitamaan tällaiset pelit, joita meille tarjotaan, Kangasalusta viittasi hukattuihin paikkoihin.

Vuosina 2010—13 Jukureita Mestiksessä valmentanut Jarno Pikkarainen oli tyytyväinen HIFK:n peliin.

— Arvokas voitto. Tällainen peli kasvattaa, kun pystyimme voittamaan. Ei Jukurien kohtaamisessa täällä Helsingissä ole itsellä mitään erikoisempaa latausta, mutta Mikkelissä tilanne on toinen. Siellä on esimerkiksi mestaruus voitettu, HIFK:n päävalmentajan paikalle kesken kauden noussut Pikkarainen pohdiskeli.

Jukurit pelaa seuraavan kerran jo tänään, jolloin Kalevankankaalle saapuu vieraaksi Ville Niemisen luotsaama Lahden Pelicans.

— Koitamme tykittää ehjän 60-minuuttisen. Jalkaa ei nosteta kaasulta, Kangasalusta lupasi.

Näin pelattiin

1. erä: 13.00 Aleksi Laakso (Sakari Salminen) 1—0.
Jäähyt: 17.38 Nestori Lähde J 2 min.

2. erä: 31.07 Juhani Tyrväinen (Erik Thorell, Salminen) 2—0.
Jäähyt: 24.16 joukkuerangaistus H 2 min, 27.36 Ryan O’Connor H 2 min, 35.10 Juho Keränen H 2 min, 39.30 Ville Hyvärinen J 2 min.

3. erä: 50.21 Markku Flinck (Ville Leskinen, Jesper Piitulainen) 2—1.
Jäähyt: 41.29 Samuli Piipponen J 2min, 52.29 Hyvärinen J 2 min, 58.35 Tommi Santala H 2 min.

Jäähyt yhteensä: HIFK 4x2 min=8 min, Jukurit 4x2 min=8 min.
Maalivahtien torjunnat: Atte Engren HIFK 7+6+6=19, Sami Rajaniemi Jukurit 10+5+7=22 (pois 58.57—60.00).
Erotuomarit: Jukka-Pekka Koistinen, Joonas Kova (Lauri Nikulainen, Daniel Österholm).
Yleisöä: 7 578.

Kommentoidut