Kommentti: Paikallispeli on aito asia

Mikkelin derbyssä ei ole mitään teennäistä, kirjoittaa Ville Niskanen.

Urskissa peliä seurasi 2522 katsojaa.
Urskissa peliä seurasi 2522 katsojaa.

MiPK jos nyt ei varmistanut MP:lle tarjoamallaan selkäsaunalla, niin ainakin lisäsi todennäköisyyttä, että Mikkelin herruudesta väännetään ensi kaudellakin. Kummankaan joukkueen sarjapaikka ei ole suuremmin uhattuna, mutta toisaalta lohkon voitto vaatisi lähes täydellistä onnistumista.

Seuraavaan kertaan asti kaupungin herruus on tukevasti Pallo-Kissoilla. MP on voittanut MiPK:n edellisen kerran viime joulukuussa, jolloin joukkueiden kokoonpanot olivat vajaat.

Mikäli paikallisväännöt jatkuvat ensi kaudella, tietää se kahta hienoa iltaa jalkapallon ystäville. Mikkelin derbyssä ei ole mitään teennäistä.

Seuroilla on selkeästi erottuvat identiteetit, pitkä historia ja omat kannattajansa. Paikallispelejä ei ole lisätty keinotekoisilla lisäkierroksilla, vaan niitä on tasan kaksi, kuten sarjaohjelmaan kuuluu. Pelejä on odotettu, minkä yleisömäärätkin kertovat.

Hieman pienemmässä mittakaavassa paikalliskunniaa on tarjolla perjantaina Ristiinassa, kun Ri-Pa ja SavU kohtaavat Kaakon Kolmosessa.