Kampparien hyvä avausjakso ei riittänyt – Sarjakärki Veiterä nousi voittoon

Kampparit esitti kauden parasta peliään ensimmäisellä puoliajalla.

Vesa Vuorela

Karo Liimatainen osui kolmesti Veiterän verkkoon.
Karo Liimatainen osui kolmesti Veiterän verkkoon.

Mikkelin Kampparien hyvä ensimmäinen puoliaika ei kantanut voittoon asti Lappeenrannan Veiterän vieraana. Bandyliigan sarjakärki Veiterä käänsi ottelun voitokseen lopulta maalein 8–5.

– Ottelun tulos on aika lailla oikea. Toisella jaksolla Veiterä nosti pallotempoaan ja sitä kautta peli tilanne tilanteelta kääntyi. Vähän vielä kaipaisimme äijämäisyyttä tiettyihin tilanteisiin, tuumi Kampparien valmentaja Antero Levänen ottelun jälkeen.

Kampparit tasoitti ottelun vielä 4–4:ään, kun Iisakki Kaivolan tarkka syöttö tavoitti maalinedustalla kärkkyneen Karo Liimataisen. Veiterä kuittasi osuman Eetu Peuhkurin unelmalaukauksella ja karkasi lopulta voittoon riittäneelle kolmen maalin etumatkalle.

– Pojilta oli hieno suoritus vielä nousta tasoihin, ja vielä 7–4-tilanteenkin jälkeen pidimme pelin ratkaisua avoinna, Levänen sanoi.

Liimatainen viimeisteli kypärätemppunsa kaventamalla ottelun 7–5:een, mutta osuma jäi vieraiden viimeiseksi.

Tauolle vierasjohdossa

Kampparit pääsi puoliajalle kahden maalin johdossa. Jokseenkin lumisella kentällä pelatun 45-minuuttisen loppu oli vierasjoukkueen näytöstä, kun ensin Tomi Hauskan ovela nosto vapaalyönnistä leijaili maaliin yli Veiterä-vahti Topi Peuhkurin.

Iisakki Kaivola lisäsi vierasjohtoa lähietäisyydeltä. Kampparien tasoitusmaalin teki Karo Liimatainen, joka ryösti pallon röyhkeästi Juuso Kärmeniemeltä.

– Ensimmäinen kymmenen minuuttia oltiin ehkä vähän ihmeissään, mutta sen jälkeen pelattiin kyllä yksi kauden parhaista puoliajoista. Oli siinä joku paikka kaverillakin, mutta meilläkin oli saumat tehdä lisää, Levänen kiitteli.

Toinen puoliaika alkoi Kampparien kannalta kehnosti, kun Kalle Pesonen karkasi nokikkain Eetu Sviilin kanssa ja kavensi pelin. Sviili pysäytti Peuhkurin laukoman rankkarin, mutta Matias Lehtonen löi pelin tasoihin paluupallosta.

– Meille sattui pari lapsusta 2–3- ja 3–3-maaleissa ja ne söivät vähän uskoa peliin. Rohkeus pelata pallollisena katkojen jälkeen kärsi, Levänen sanoi.

Kampparien Ville Särkkä sai kolhun peittäessään vastustajan laukausta. Leväsen mukaan näytti kuitenkin vierailijan onneksi siltä, että Särkkä selvisi mailasta tulleesta osumasta säikähdyksellä.

Näin pelattiin

Veiterä–Kampparit 8–5 (1–3)

Maalit: 5. Tuukka Loikkanen (Eetu Peuhkuri) 1–0, 21. Karo Liimatainen 1–1, 39. Tomi Hauska 1–2, 41. Iisakki Kaivola (Janne Hauska) 1–3, 49. Kalle Pesonen 2–3, 62. Matias Lehtonen 3–4, 70. Tero Liimatainen (Juuso Kärmeniemi) 4–3, 74. Liimatainen (Kaivola) 4–4, 77. Eetu Peuhkuri (Christian Laibert) 5–4, 80. Loikkanen (Lehtonen) 6–4, 83. Loikkanen (Pesonen) 7–4, 85. Liimatainen (Kaivola) 7–5, 89. Peuhkuri (Liimatainen) 8–5.

Jäähyt yhteensä: Veiterä 0 min, Kampparit 1x10 min=10 min.

Erotuomarit: Mats-Olof Gustafsson (Sami Kaipia, Kari Oksanen)

Yleisöä: ottelu suljetuin ovin.