Jukurit vuokraa puolustaja Jimi Jalosen kolmeksi viikoksi Oulun Kärppiin.

Jukureilla on mahdollisuus kutsua Jalonen takaisin riveihinsä myös kesken vuokra-ajan.

Vesa Vuorela

Jimi Jalonen tuulettamassa liigauransa avausmaalia viime kaudella.
Jimi Jalonen tuulettamassa liigauransa avausmaalia viime kaudella.

Jukurit vuokraa puolustaja Jimi Jalosen Oulun Kärppiin kolmeksi viikoksi. Jalosen laina-aika on alkaa tänään ja päättyy viimeistään 14. joulukuuta. Jukureilla on mahdollisuus kutsua Jalonen takaisin riveihinsä myös kesken vuokra-ajan.

Kärpät hakee Jalosesta lisää leveyttä puolustuspäähänsä useiden loukkaantumisten vuoksi. Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtarin mukaan Jukurien terveystilanne puolustajien osalta on juuri nyt hyvä.

— Joulukuussa alkaa Suomen U20-maajoukkueen MM-kisaleiritys, johon todennäköisesti joitakin Jukurit-pelaajia myös lähtee. Tarkoitus on pitää tätäkin ajatellen koko pelaajistomme mahdollisimman hyvässä pelituntumassa koko ajan, Holtari sanoo Jukurien sivuilla.

23-vuotias Jalonen on pelannut tällä kaudella 17 ottelua, joissa on syntynyt neljä syöttöpistettä.