Superpesis alkaa Fuengirolassa ja Tukholmassa — myös Juvalla pelataan kesäkuussa

Juvan kasvatti Ville Lantiainen aloittaa kauden Espanjassa.

Mika Strandén

Pesäpallon Superpesis pyörähtää käyntiin totuttua aikaisemmin, jo ensi viikonloppuna. Pääsarjakausi alkaa myös ulkomailla, sillä Superpesistä pelataan ensi viikonloppuna Espanjan Fuengirolassa ja Ruotsin Tukholmassa. Fuengirolaan suuntaa myös sarjanousija Imatran Pallo-Veikkojen Ville Lantiainen.

Sunnuntaina IPV ja Sotkamon Jymy iskevät yhteen.

Lukas Pearsall

— Aika huikea tempaus seuralta. Lomaa emme Espanjassa vietä, sillä sarja jatkuu Suomessa nopeasti. Pari päivää ennen peliä kuitenkin mennään paikalle tutustumaan kenttään. Jonkunlainen jalkapalloa varten tehty alusta siellä on, Lantiainen tuumii.

Lantiainen on Juvan Nuorisopesiksen kasvatti. Tavoite pelata Superpesistä toteutui viimein viime syksynä.

— Uskoin, että tasoni olisi riittänyt Superpesikseen jo aikaisemmin, mutta nyt oli hienoa kokea nousu Imatralla ja päästä pelaamaan ylemmäs samalla joukkueella, toteaa Lantiainen

Kouvolan Pallonlyöjien Superpesis-ryhmän riveissä jo neljännen kauden aloittava juvalaiskasvatti Konsta Hyötyläinen ei tosin kuulune joukkueensa kokoonpanoon, kun KPL kohtaa Tukholman Zinkesdammin urheilukentällä lauantaina Joensuun Mailan.

— Joulukuuhun asti talvikausi meni hyvin, mutta sen jälkeen on ollut jos jonkinlaista vaivaa. Sitten vielä kuukausi sitten pyörähti nilkka. Tarkoitus olisi olla pelikunnossa viimeistään sitten, kun pelit toukokuussa alkavat Suomessa, Hyötyläinen kertoo.

IPV lähtee Superpesikseen maltillisin tavoittein. Nuorelle nousijalle riittänee sarjapaikan uusiminen. KPL sen sijaan teki kovia hankintoja, kun lukkari Janne Kivipelto ja kaikkien aikojen kunnaritilaston ykkönen Juha Korhonen siirtyivät "Koplaan".

— Joukkue on asettanut tavoitteekseen Suomen mestaruuden. Joukkueesta löytyy sisäpeliin vaarallisuutta entistä enemmän, sanoo Hyötyläinen.

Superpesistä nähdään yhden ottelun verran myös Hyötyläisen ja Lantiaisen vanhalla kotikentällä. Kiteen Pallo tuo yhden kotiottelunsa Juvalle. Sunnuntaina kesäkuun 11. päivä Kitee isännöi Puistolassa Pattijoen Urheilijoita.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.