Jukureissa treenataan yksin riskejä välttäen – Liigapelaajat palaavat harjoitteluvapaalta pääsiäisen jälkeen

Harjoittelua varten Jukurit on etsinyt 3500 neliön laadukkaat liikuntatilat, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa.

Jukka Laitinen

Jukurien urheilutoimenjohtaja Jukka Holtarin mukaan seurassa on tehty kaikki mahdollinen, että pelaajat voivat palata turvallisin mielen harjoituksiin pääsiäisen jälkeen.
Jukurien urheilutoimenjohtaja Jukka Holtarin mukaan seurassa on tehty kaikki mahdollinen, että pelaajat voivat palata turvallisin mielen harjoituksiin pääsiäisen jälkeen.

Mikkelin Jukureissa pyritään huomioimaan kaikki mahdollinen, kun pelaajat palaavat pääsiäisen jälkeen harjoitteluvapaalta valmistautumaan tulevaan. Tärkeintä on toimia pelaajien terveyttä riskeeraamatta noudattaen kaikkia ohjeita.

–  Jukureissa mietitty turvallisia tapoja tarjota treenausmahdollisuuksia pelaajille, kun harjoitustauko on nyt ohi, mutta tilanne on edelleen koronaepidemian vuoksi vaikea ja ennakoimaton, kertoo Jukurien urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari.

– Noudatamme toiminnassamme täysin viranomaisten ja pelaajayhdistyksen suosituksia ja säännöksiä. Emme riskeeraa tärkeimmän voimavaramme eli pelaajien terveyttä missään olosuhteissa.

Pariharjoittelu ei tule kysymykseen

Tiistaina alkavalla harjoittelukaudella Jukureissa keskitytään yksin harjoitteluun.

Harjoittelua varten Jukurit on etsinyt 3500 neliön laadukkaat liikuntatilat, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa.

– Paikalla voi olla enintään 3-4 pelaajaa kerrallaan ja vaihto tapahtuu puolen tunnin vaihtoajalla, kertoo Holtari ja korostaa, että harjoittelussa on kyse nimen omaan yksilöharjoittelusta.

– Esimerkiksi pariharjoittelu ei tule kysymykseen ja etäisyydet pelaajien välillä on oltava riittävät, vähintään kymmenen metriä.

Paikalla voi olla enintään 3-4 pelaajaa kerrallaan ja vaihto tapahtuu puolen tunnin vaihtoajalla. — Jukka Holtari

Tilojen siisteyteen ja desinfiointiin kiinnitetään myös erityistä huomiota ja harjoitteluolosuhteiden laatua valvoo joukkueen lääkäri Jouni Huttunen sekä konsultoituna infektiosairauksien spesialistit.

– Olosuhteet ovat turvallisemmat kuin vaikkapa lähikaupassa.

Jokaiselle laadittu omat ohjelmat

Pelaajayhdistyksen ohjeistusten mukaan pelaajien ei ole pakko osallistua yhteisharjoituksiin jos he katsovat sen olevan riski terveydelleen. Tässäkin asiassa Jukurit on aivan samaa mieltä.

– Harjoittelu tapahtuu näissä tiloissa täysin vapaaehtoisesti. Pelaajamme voivat treenata yksikin, jos he kieltäytyvät yhteisharjoituksista, sanoo Holtari.

Treeneissä ei ole paikalla päävalmentaja Marko Kauppinen ei kukaan mukaan valmentajista. Harjoittelua varten jokaiselle pelaajalle on laadittu omat treeniohjelmansa.

– Kaikkien ohjaus tapahtuu etänä. Valmentajat ovat luonnollisesti pelaajien käytettävissä ja tukena koko ajan kaikin keinoin.

– Näkemyksemme mukaan pystymme tarjoamaan näin turvallisemmat ja hallitummat olosuhteet pelaajille kuin jos he harjoittelisivat itsenäisesti eri puolilla Suomea tai maailmaa, kertoo Huotari.